Ratsastaminen on vaikea laji. En tosin tiedä onko se sen hankalampi kuin suurin osa muista urheilulajeista, mutta ainakin minun kokeilemistani harrastuksista, on se ehdottomasti haastavin. Muissa lajeissa kun pääsääntöisesti saa taistella vain oman itsensä ja omien kykyjensä kanssa, mutta ratsastuksessa pitää vielä huomioda vähintään 500 kilon omalla tahdolla varustetun saaliseläimen mielenoikut.
Joskus nuorempana olen kuullut sanottavan, että hevonen menee juuri niin hyvin kuin ratsastaja vaatii. Eli vähän samalla periaatteella, kun koira ja sen käyttäytyminen on isäntänsä tai useimmin ehkä nykyään emäntänsä peili. Nöyränä ja omat rajoitetut taitoni tunnustaen olen oppinut ajattelamaan, että näin se varmaan on. Mutta nyt on päässyt kuulkaa kapinahenki iskemään! En allekirjoita väitettä enää sinisilmäisesti.
Luulen oppineeni jotain ratsastuksesta kuluneina vuosina ja ennen kaikkea tunnen itseäni jo tässä iässä jonkin verran. Ei se voi olla vaan niin, että jos hevonen ei esimerkiksi osaa lyhentää laukkaa, kyse on vain minun huonosta ratsastuksestani. Tai kuten rakas siskoni totesi, että "on se hemmetti kumma, jos ei vielä tässä iässä osaa edes nostaa laukkaa..."
Onko siis aina vika ratsastajassa vai voisiko kenties vika olla myös hevosessa. Oppikirjojen mukaanhan ratsastus on teoriassa suht helppoa. Mutta tämän teorian siirtäminen käytäntöön, ei toimi ehkä ihan samoin kuin auton käyttöohjeen noudattaminen.
Eiköhän se niin ole, että harva hevonen on oppikirjan ihannehevonen, vaan päinvastoin, jotain ihan muuta. Pitkään tuntiratstuna olleet ponit, ovat ainakin tottuneet saamaan niin paljon ristiriitaisia apuja, että jos ja kun joku niitä ratsastaa oikeaoppisesti, niin hepo saattaakin "tiltata" aluksi. Ihan vaan ihmetyksestä.
Selittelyä, selittelyä... Voi olla, mutta vielä parempaa selittelyä on syyttää osittain ratsastuksen opettajaa. Silloin kun minä olin tunneilla aktiivisesti opettaja oli auktoriteetti. Useimmiten siinä ei sanoja säästelty, kun koetettiin "piiskata" oppilaita ja hevosia parempiin tuloksiin. Ehkä touhu ei ollut aivan heikkohermoisille aina tarkoitettuakaan.
Mutta nyt on maailmankirjat ratsastuksenopetuksen suhteen sekaisin, jos mennään seuraavalle linjalle. Vai mitä sanotte kommenteista: "Jos haluat, voisit vähän auttaa raipalla pohkeen taakse, kun se näyttää liikkuvan vähän huonosti" tai "Voisit halutessa istua syvempään satulaan, niin se takapää tulisi paremmin mukaan".
Siis mitä! Jos haluat, voisit vähän tehdä töitä sen eteen, että saat yhteistyön ponin kanssa paremmin sujumaan, mutta jos et halua, niin ajelehdi vaan sen hepon kanssa muiden seassa. Sinähän siitä tunnista maksat, joten käytä rahasi kuten haluat.
Toisaalta tästä metodista saa mukavan vastuunsiirtoelementin aikaiseksi, kun tunnin jälkeen saa vapaasti puida sitä, miltä maisemat maneesissa tällä kertaa näyttivät sen sijaan, että saa aikaiseksi ahaa-elämyksen siitä, kun sai hevosen edes hetkittäin liikkumaan.
Ja onhan tässä pehmeässä uudessa opetustavasta, se hyvä puoli, että sitä noudattamalla saa vielä monta vuotta miettiä, miksi ihmeessä tämä ratsastaminen on niin vaikeaa. Onko vika hevosessa vai ratsastajassa tai kenties jossain muussa ;-)
Niin, meillä harrastajilla on varmaan kaikilla hiukan erilaiset odotukset. Ratsastuksenopettajan ensisijainen tehtävähän on huolehtia tuntilaisten turvallisuudesta mutta sen ollessa kunnossa en pidä ollenkaan pahana että opetuksessa otetaan huomioon oppilaan omat toiveet. Niistähän on opettajan kanssa fiksua keskustella tuntien ulkopuolella. Omalta kohdaltani voin todeta että näin myöhemmällä aikuisiällä harrastuksen aloittaneena pääpaino on rentoutumisessa ja siinä että hepan selässä ollessa tehtävissä on sopivasti haastetta mutta aina kivaa. Kovin tasokkaaksi koulu- tai esteratsastajaksi ei toki ole edes realistista ajatella tulevansa tunti per viikko –tahdilla. Itse tiedän tekeväni parhaani ihan tuollaisen pehmeänkin opetuksen alaisena, lähinnä kokisin stressaavaksi jos joka tunnilla kireänä vedettäisiin ”verenmaku suussa”. Mieluummin nauran opettajan kanssa yhdessä kun välillä (tai usein) teen heppani kanssa jotain ihan onnetonta :D
VastaaPoistaOlen kanssasi samaa mieltä. Pelonsekaista kunnioitus menetelmää en toivo takaisin. Mitä tarkoitin oli, että opettajan pitää kuitenkin olla opettaja ja kertoa miten homma saadaan toimimaan eikä esittää asia kuin kyseessä olisi jotkin vaihtoehtoiset toimintamallit. Senhän takia hän on opettaja ja hänellä on "suurempi" osaaminen hallussaan. Siitähän me tuntilaiset haluamme osamme, eikö niin? Haastavinta on saada asiat toimimaan eri tasoisten ratsukoiden kanssa, mutta eikö kuitenkin ole niin, että kaikki haluamme oppia uutta ja kokea ahaaelämyksiä hevosen kanssa - ihan helppo Ö tasolta lähtien :-) Ja tosiasia on, että kyllä nykyinen menetelmä on kannustavampi ja parempi kuin vanha koulukunta.
VastaaPoistaJa vielä, tosi mukavaa Vikke, kun luet näitä sepostuksiani :-)
VastaaPoistaAivan näin :-) Minulla tuota oppimista tosiaan riittääkin, jos joku nyt harmittaa niin se ettei kukaan tuollaiset rapiat 30 vuotta sitten raahannut minua tallille ja istuttanut hepan selkään! Ja kyllä, kuulun tästälähin uskolliseen lukijakuntaasi, olen kahlaillut blogejasi taaksepäin ja ihailen vilpittömästi kirjoitustaitoasi sekä tarkkanäköisyyttäsi monessa asiassa. Useiden laajalevikkistenkin aikakauslehtien kolumnisteillä voisi olla tiukat paikat vertailussa!
VastaaPoista