Nyt on sitten ensimmäisen oikeusasteen ratkaisu siitä, ettei lapsen käsien teippaaminen syöttämisen yhteydessä täytä pahoinpitelyn tunnusmerkistöä. Kyseessä ei siis ole rikos. En ota sen enempää kantaa tähän oikeudelliseen arviointiin. Se jätettäköön tuomioistuimelle. Mutta selvää on, että kaikki mikä ei ole moraalisesti hyväksyttävää, ei kuitenkaan aina ole rikollista.
Mielestäni huolestuttavaa on, että hoitaja ilmeisesti on tuntenut tilanteen niin epätoivoiseksi, ettei ole nähnyt muuta toimintavaihtoehtoa, kun lapsen käsien teippaamisen kiinni ruokapöytään. Onko kyse ollut puhtaasti ammattitaidottomuudesta vai yksinkertaisesti kaottisesta hetkestä, joka on ollut karkaamassa vähäisestäkin hallinnasta. En ole päivähoidon enkä edes vanhemmuuden ammattilainen, mutta useamman alle kolmevuotiaan lapsen samanaikainen syöttäminen, on monessa mielessä haastavampaa kuin Einsteinin suhteellisuusteorian ymmärtäminen yhdellä selityskerralla.
Lapset ovat siinä mielessä mielenkiintoisia opintojen ja tutkimusten kohteita, että jatkuvasti vaihtuvia muuttujia on lukematon määrä. Eikä kerran hyväksi havaitusta toimitamallista seuraavalla samankaltaisella hetkellä välttämättä ole mitään hyötyä. Ja kun tähän monimutkaiseen yhtälöön lisätään se surullinen tosiasia, että lapset nykyään yhä pienempänä jätetään suurimmaksi osaksi päivää yhteiskunnan kasvatettavaksi, on soppa valmis.
Minulle on turha tulla sanomaan, että alle kolmevuotias tarvitsee keskimäärin kahdenksan tuntia vuorokaudesta kodin ulkopuolisia virikkeitä. Vaikka en omaakaan lastenpsykologian loppututkintoa, olen vakaasti sitä mieltä, että tuon ikäinen lapsi tarvitsee vain ja ainoastaan turvallisen ja läheisen perheyhteisön. Sieltä käsin voi pikkuhiljaa tehdä tutustumismatkoja ulkopuoliseen maailmaan esimerkiksi erilaisten kerhojen, muskareiden tai muiden lyhyiden leikkihetkien kautta.
On pelottavaa ajatella, että vanhemmilla on niin suuri luotto yhteiskuntaan kasvattajana, että yksilöllisestä päivähoitopaikasta on pidettävä kiinni kynsin hampain, vaikka sitten ryhmäkokojen ja hoitajapulan kustannuksella. Tosiasia on, että vaikka vain täyttäisi lakisääteisen oppivelvollisuuden yhteiskunnan ylläpitämässä peruskoulussa, ehtii kodin ulkopuolisia arvoja imeä sisäänsä vähintään kymmenen vuotta.
En ole patistamassa äitejä jäämään kotiin, vaan toivoisin sekä perheiltä että yhteiskunnalta joustavampia vaihtoehtoja ja luovempia ratkaisuja tasapainon löytämiseksi. Se, että tarjolla on vain täyspäiväistä työtä tai vastaava kotonaoloa nimellisellä korvauksella, ei pidemmän päälle, johda sen enempää hyvinvoiviin lapsiin kuin aikuisiinkaan.
Pitäisi nähdä, että terveen yhteiskunnan perusta on hyvinvoiva perhe. Ensimmäiseksi voitaisiin koettaa saada käyttöön vanhempainvapaamalli, jossa molemmille osapuolille tarjottaisiin oikeasti tasapuolinen mahdollisuus jäädä kotiin. Tällaista on ehdotettukin 6+6+6 eli äitille ja isälle molemmille oma kuusi kuukautta ja kolmas kuusikuukautinen vapaasti jaettavaksi. Ja sitten vielä työelämään aitoja vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia tehdä osapäivätöitä ja lyhennettyä työaikaa. Tätä kautta varmasti rakennettaisiin terveempää perustaa lasten elämälle.
Luin, että isistä eniten vanhempainvapaata käyttävät koulutettujen naisten puolisot ja miehet, jotka tietävät, että työpaikka varmasti on tallella vapaalta palatessa. Ehkä näin on, mutta ihan oikeasti kuinka moni nainen tietää, että työpaikka odottaa lapsen saannin jälkeen, siis ihan varmasti? Ja silti, lapsia tähän maailmaan syntyy.
Meillä mies on ollut kotona paljon lasten kanssa. Aidosti en usko sen johtuvan minun koulutustaustastani, enkä edes siitä, että hän kuvittelisi itsellensä olevan varman työpaikan. Hän vaan aidosti viihtyy lastensa kanssa, toki välillä suuremmalla ja välillä vähän pienemmällä intensiteetillä, mutta ennenkaikkea hän ymmärtää vastuunsa vanhempana. Kyseessä on ihan pieni muutos omissa arvoissa. Ja vaikka se onkin klisee, niin totta kuitenkin on, että lapset ovat kovin vähän aikaa aivan pieniä. Miksi siitä ajasta hyvin suuri osa tulisi viettää vieraiden ihmisten kanssa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti