tiistai 11. lokakuuta 2011

Hevosen omistamisesta osa I

Yllätän itseni aina välillä selailemassa ilmoituksia myytävistä hevosista. On mukava lukea myyntitekstejä ja miettiä mitä niiden taakse todellisuudessa kätkeytyy ja josko sieltä löytyisi kuitenkin itselle se oikea.

Vähän niin kuin ennen vanhaan kun matkojen osalta selattiin matkatoimistojen myyntiesitteitä. Ilmaisu ”lyhyenkö sänky” tarkoitti sitä, ettei normaalimittainen aikuinen pystynyt oikaisemaan raajojaan pedillä. ”Kadulta saattaa kantautua ääniä huoneeseen” oli synonyymi sille, että huoneen alakerrassa oli kaupungin kovaäänisin disko, jonka musiikin jumputus ei ennen aamuviittä hiljentynyt. Tai muotoilu ”yksikertainen aamiainen” oli kahvi ja ehkä yksi kovakuorinen ja sisältä epämääräistä höttöä sisältävä sämpylä. ”Kivinen ranta” taas tarkoitti sitä, että ilman kunnon kenkiä ei kyseisellä beachillä edes uitu.

Myytävänä on todella paljon hevosia ”joiden luonne on 10+”, ”kaikki toimenpiteet sujuvat ongelmitta”, ”eivät kyttäile mitään maastossa”, ”kapasiteettia enempään”, ”oikealla ratsastajalla vaikka kuinka pitkälle”, ”tarhata voi laumassa tai yksin” jne. Siis aivan ihania hepoja. Unelmakopukoita, jotka toimivat moitteettomasti tilanteessa kuin tilanteessa.

Mitä minä tein väärin kun meidän ponimme arvon kerra Kusti ei noihin kriteereihin edes laajalla sihdillä kuulunut? Paitsi ehkä tuo luonne. Se oli vähintään 10+, mutta ei ihan siinä mielessä, kuin perinteisesti ymmärretään…

Ruuna oli iso ja omapäinen. Toimenpiteet eivät sujuneet ongelmitta. Kengittäjän piti olla nainen, miehiä ei hyväksytty. Eläinlääkärin tuli olla ovelampi kuin CSI:n tutkijan päästäkseen tuikkaamaan piikiin kaulalle. Ranskalaisen hammasspesialistin oli turha haaveillakaan pääsevänsä vekottimiensa kanssa herran suuhun. Se ponin kunniaksi sanottakoon, että rehellinen se oli. Samat ongelmat olivat joka kerta ja se johdonmukaisesti kieltäytyi yhteistyöstä tiettyjen ihmisten kanssa.

Lisäksi kaveri kyttäili maastossa milloin mitäkin. Väliä ei ollut oliko mukana hevostoveri vai ei. Sanottakoon kuitenkin, ettei se tehnyt muuta kuin tuijotti epämääräisiä seikkoja, kuten viemärikaivonkansia, avonaisia postilaatikkoja tai puolitankoon hissattuja lippuja, tarpeelliseksi katsomansa ajan. Muutama kikka oli, miten tämän hypnoottisen tuijotuksen sai lopetettua. Melko varmasti matka jatkui, jos onnistui nipistämään herraa korvasta. Eli ei kun ylös jalustimille seisomaan ja tavoittelemaan kahden metrin korkeudessa heiluvaa karvakorvaa. Tätä ei muuten opeteta missään alan teoksessa, mutta keinoa saa vapaasti kokeilla :)

Ja sitten tuo tarhaaminen. Kai meidän Kustinkin pystyi loppujen lopuksi laittamaan aitaukseen yksin tai muiden kanssa. Eri asia oli pysyikö se siellä. Mitään logiikkaa ei sen suhteen ollut kelpasiko herralle milloin ylhäinen yksinäisyys ja milloin solidaarinen laumaelämä. Olen joskus joutunut polkemaan Vaasan Hubertukselle ottaakseni kaverin illalla sisälle, kun se ei yksinkertaisesti ole tallityttöjen kanssa suostunut liikkumaan. Ei siis vaikka muut olivat jo karsinoissaan syömässä iltaruokiaan.

Olen myös kerran saanut lähtemään kesken työpäivän ottamaan kiinni Kustia, sen parasta kaveria Mattia ja shettistamma Susinaa, näiden karatessa aitauksesta naapurin porkkanamaalle. Hepot asustelivat silloin siskoni kotipihassa. Naapurit olivat yrittäneet saada karkulaisia kiinni porkkanoiden avulla. Sehän oli hevosten mielestä tosi hauska leikki. Ne olivat yksi toisensa jälkeen käyneet naukkaamassa kiinniottajan kädestä porkkanan ja kirmaanneet takaisin vapauteen eli noin viiden metrin päähän ihmisistä. Porkkanat olivat loppu, joten naapurit soittivat siskolleni. Kyseessä oli siis Mission Impossible alá Vallvik Mustasaari.

Siskoni ei päässyt lähtemään töistään, joten hän soitti minulle. Mikäs siinä. Kävelin silloisen pomoni puheille ja sanoin, että nyt on hätätilanne. Pakko mennä ottamaan hevoset kiinni ennen kuin mitään pahempaa tapahtuu. Palaan tunnin päästä. Esimieheni meni hetkeksi sanattomaksi ja ensi-ihmetyksen kadottua totesi, että nyt on kyllä sellainen syy, jota hän ei ole koskaan aikaisemmin kuullut. Tuskin lienee Tupo-neuvottelijoille tulleen edes mieleen tuollaista vaihtoehtoa työehtosopimukseen sisällyttää hyväksyttäväksi syyksi työpaikalta poistumiseen, mutta minkäs teet - elämä yllättää kokeneemmankin poliittisen neuvottelijan. Sain luvan lähteä silloiselta kustannuspaikaltani, sillä eihän hevosten voi antaa juosta vapaanakaan parin sadan metrin päästä valtatie 8:lta.

Ajoin kahdenkymmenen kilometrin matkan todetakseni, että Kusti seisoi kiltisti tarhassa. Aivan kuten pitää. Naapuri sanoi sen siirtyneen takaisin hakaan nähdessäni autoni tallitien päässä. Joten aivan kuten sanoin - luonne ihan täysi 10 +. Matti oli siskoni talonkulmalla nauttimasta syysauringosta ja Susina naapurin porkkanamaalla.

Siinäpä minä sitten kymmenen sentin koroilla hame päällä hyppelin märällä nurmikolla ja otin kiinni ensimmäisen karkulaisen. Se ei edes viitsinyt yrittää paeta, vaan päästi vain syvän huokauksen ja käveli kiltisti takaisin laitumelle. Ja viimeisenä neiti Susina, joka totesi, ettei olo yksin aidan toisella puolella ole hääpöistä, päätti kävellä itse takaisin hakaan.

Sen jälkeen ei muuta kuin aitatolpat takaisin pystyyn. Onneksi maa ei ollut vielä jäässä niin en tarvinnut hommaan rautakankea, pelkkä leka riitti. Ja sitten vielä poikkimenneen sähkölangan korjaus, irronneiden eristeiden kiinnitys ja langan asettelu paikalle.Homma hoidettu ja takaisin töihin. Hävikkinä vain ja ainoastaan yhdet rikkoutuneet sukkahousut.

Tarkemmin ajateltuna taidan edelleen tyytyä ilmoitusten selailemiseen ja kuvitteellisen ihanneratsun ostamiseen ja toivottelen mielessäni mukavia syyskelejä kaikille hevosihmisille ja erityisesti oman tallin pitäjille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti