Periytyykö avioeroalttius?

Selasin eilen Kodin Kuvalehden viimeisimmässä numerossa olevan artikkelin terapeuttisesta sukupuusta. Kiitos vaan Jossulle, taas lehden toimittamisesta :-)

Jutun idea oli piirtää oma sukupuu ja merkitä siihen elämään vaikuttavia tapahtumia, kuten alkoholisimia, avioeroja, suvun salaisuuksia yms. Pitkäli siis näkeymys oli, että negatiiviset asiat tuodaan itselle päivänvaloon ja peilataan omaa elämää siihen mitä omasta suvusta löytyy. Positiivisia seikkoja ei tähän puuhuun raapustettu. Pelottavaa!

Artikkelin yksi sanoma olikin, että sukupuun piirtäminen saa todennäköisesti aikaan ainakin sen, että huomaat miten vähän tiedät sukusi asioista. Minulle heräsi myös kysymys siitä, kuinka paljon sitä oikeastaan haluaa niistä asioista tietää...
Jutussa tuli ilmi ajatus, että avioeroalttius, kuten myös alttius esimerkiksi alkoholismiin, kulkee suvussa. Eli jos sukupuusta näitä aineksia piirtyy oksille, riskit kasvavat.

Näinköhän on noin yksioikoista. Olen nimittäin ihan varma, että joka suvusta löytyy mitä pimeimpiä salaisuuksia ja vaiettuja seikkoja. Se kuuluu ihmisluonteeseen. Jos nyt sitten terapia mielessä alkaa piirrellä erilaisia kuvioita ja yhtäläisyysmerkkejä eri asioiden välille, voi vähän ajan päästä olla varma, että kaikki kymmenen vitsausta ovat kivenheiton päässä omasta elämästä.

Tässä tullaan taas siihen minun lempiaiheeseen eli vastuun ottamiseen omasta elämästään ja omista päätöksistään. Ei kai tässä nyt mitään ajopuita olla, jotka kelluvat Ounasjoessa tahdottomina pökkelöinä odottaen, että rantapenkereen tukkimiehet päättävät mihin suuntaan jatketaan vai jäädänkö rannalle odottamaan seuraavaa lastia. Oman elämän peilaaminen menneisyyteen ja sukulaisten elämäntarinoihin on varmaankin kuitenkin hyväksi siinä mielessä, että näkee miten muut ovat toimineet. Siitähän voi aina oppia.

Ja sitten on vielä se yksi juttu. Avioero esimerkiksi ei ole aina paha asia. Ero itsessään on aina kriisi. Ei kai kukaan avioliittoa solmi erotakseen. Mutta ero voi olla kehittävä prosessi oman elämän kannalta ja sen jälkeen asiat voi kokea vielä kauniina ja miellyttävänä.

Ruotsissa on syyskuussa julkaistu kirja Happy, happy - en bok om skilsmässa. Kirjassa käsitellään avioeroa kymmenen ruotsalaisen naiskirjailijan kannalta. En ole vielä lukenut itse kirjaa, mutta olen seurannut siitä noussutta keskustelua. Yhtenä perusteemana on, ei niinkään avioeron traagisuus, vaan siitä nousseet positiiviset ja miellyttävät asiat. Arvostelua on tietenkin nostattanut se, ettei avioerosta saa puhua positiivisessa mielessä, ei ainakaan naiset, jotka erotessaan tekevät lapsistaan avioerolapsia. Tämä on mielenkiintoinen näkemys. Mikäs se miesten osuus tässä prosessissa sitten on?

Tosiasia on, ettei asiat niin yksiselitteistä ole, että avioeroa pitää aina välttää. Joskus se lienee juuri se pelastusrengas, jonka avulla se ajelehtiva elämä saa lopulta uuden paremman suunnan ja se vastuun ottaminen omista valinnoistaan on mahdollista.