Tuleeko tämä jouluhässäkkä joka vuosi yhä aikaisemmin? Eilen kävin ruokakaupassa ja siellä aseteltiin tonttu-ukkoja ja jouluvaloja sulaan harmoniaan etuoven eteen. Siis nythän on vasta lokakuu!
Minulla on sellainen mielikuva, että ennen ainakin odotetiin isänpäivään eli marraskuun toiselle viikolle asti. Sen jälkeen pläjäytettiin kaikki kimallus esiin. Nyt saisi jo ilmeisesti käydä pynttäämään asuntoaan kullanhohtoiseksi tottuverstaaksi. Tosin meidän naapurina olevan rivitalon yhdellä parveekkeella on jo loistanut punaiset jouluvalot ainakin kolme viikkoa. Joten myöhässä tässä kai itse on. Pimeässä maassa kun asuu, niin valoahan tänne tarvitaan.
Mutta jos nyt aloittaa, niin eikö jouluähky tule liian aikaisin? Jaksaako sitä enää itse pyhiin asti? Joulunavajaiset ainakin tässä kaupungissa ovat marraskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Tai siis kaupallisten juhlakarkeloiden avajaiset. Meillä ajoittuu neiti 12 veen synttärit juuri siihen viikonloppuun, joten joka vuosi saa synttäriaikatauluja justeerata sen mukaan kuka menee torille katsomaan joulupukkia tai ilotulitusta. Mieleenpainuvin avajaistulitus oli kyllä melkein kolmetoista vuotta sitten kun sairaalan ikkunasta katselin ensimmäisen tuhisevan nyytin kanssa valoshowta kaupungin taivaalla.
Tähän jouluhässäkän päälle meidän herra viisvee on jo kaksi viikkoa pyytänyt, että saisi leipoa piparkakkuja. Olen painokkaasti koettanut kertoa, että piparit kuuluvat jouluun, joten ehkä voisi vielä hetken odotella. Täytyy myöntää, että herra on sinnikäs ja kun hän jotain päättää niin periksi ei annetta. Se on vähän niinkuin hänellä jäisi levy kiinni tiettyyn kohtaan. Se soi ja soi niin kauan kunnes haluttu lopputulos saavutetaan. Niin kuin tälläkin kertaa...
Ostin joulupynttäyksestä hämääntyneenä yhden paketin pakastepiparitaikinaan. Ilo oli ylimmillään kun toin sen kotiin. Asetin sen sulamaan keittiön pöydälle ja siinä vaiheessa neiti yksvee nakersi herra viisveen avustuksella osan taikinasta suuhunsa. Siis siitä kivikovasta pakasteesta. Näytti maistuvan, joten hyvän taikinan olivat tehtaan sedät leiponeet.
Vihdoin päästiin tositoimiin. Neiti ysivee ja herra viisvee olivat pääarkkitehteina vuoden ensimmäisessä piparkakkuprojektissa. Hyvinhän se meni siihen asti kun ensimmäinen pelti piti saada uuniin. En ollut viitsinyt laittaa sähköhellaa päälle, vaan ajattelin romanttisesti paistaa paakelsit vanhassa Högfors puuhellassa. Siinä on vain yksi huono puoli. Uunin todellisesta lämpötilasta ei ole aavistustakaan, joten paistoajat ovat hieman hakusessa.
Laitoin kuitenkin munakellon soimaan viiden minuttin kohdalle, jotta voisin tarkistaa edistymisen. Samaan aikaan kävin syöttämään neiti yksveelle iltapuuroa ja leipuripariskunta jatkoi luomistaan.
Niinhän siinä sitten kävi, että unohdin piparit uuniin eikä munakellokaan jostain syystä hälyttänyt. Ensimmäinen lasti oli siis sysimusta. Pettymys leipureiden keskuudessa oli valtava. Sain sellaisen syyteryöpyn niskaani, että varmasti sotarikollisillakin on helpompi olo oikeudessa kun minulla tuolla hetkellä oli. Lupasin ja vannoin, että seuraava pellillinen pelastetaan ajoissa.
Neiti yksvee sain puuronsa syötyä ja menin laittamaan neitille yöpukua päälle. Sillä välin parivaljakko jatkoi muumikuvioiden painamista taikinaan ja jutusteli keskenään. "Ei koskaan pidä luottaa koneisiin, niin kuin tommoiseen munakelloon", totesi neiti ysivee. Tähän herra viisvee " Ei tosiaankaan. Ja vielä vähemmän vanhoihin ihmisiin. Nehän ei niin kun muista mitään aivan kun toi munakellokaan, joka ei muistanut soida!". Tunnistan itseni. Vanha mikä vanha ja lasteni mielestä yhtä luotettava kuin munakello. Ja se ei ole paljon se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti