Meillä on tänään hääpäivä. Jo aika mones sellainen. Päiväksi valikoitui lokakuinen lauantai, koska sinä vuonna Veikkausliigan jalkapallopelit olivat tuona viikonloppuna ohitse. Tuleva aviomieheni pelasi tuolloin aktiivisesti jalkapalloa ja jos mukaan juhlimaan haluttiin saada ystävät siltä saralta, oli paras järjestää bileet siten, ettei seuraavana päivänä ollut harjoituksia ja vielä vähemmän peliä.
Eipä siinä mitään. Minä pidän syksystä ja päivä sattui ilmaltaan vielä olevan aivan kohtalainen, joten saimme valokuvamme otettua toiveeni mukaan ulkona. Hääpäivän valinnassa kiteytyy yksi toimivan parisuhteen kulmakivistä, toisen osapuolen toiveiden kunnioittaminen. Ainakin silloin kun ne ovat ihan kohtuullisia :-)
Täytyy myöntää, että ei sitä ottaessaan aivan tiennyt mitä pitääkseen saa. Näinhän se menee ja siihen vielä lisättynä itse elämän täysin yllättävät käänteet, niin ei voi kun todeta, että todellisuus todellakin on tarua ihmeellisempää. Olosuhteet ja toiveet mistä alotettiin muuttuvat ajan kuluessa joksikin muuksi. Tärkeää on, että molemmat osapuolet ymmärtävät tämän muutoksen ja oman vastuunsa yhteisistä ratkaisuista.
Suhteen yksi koossapitävä voima on tahto. Ei siinä vihkikaavassa ihan vaan muodon vuoksi kysytä, että "tahdotko". Siinä ovat monet minua viisaammat miettineet miten homma parhaiten saadaan toimimaan. Kyse on pitkälti samaan suuntaan katsomisesta. Jos nyt ei aivan kaukaiseen horisonttiin saakka, niin ainakin vähän lyhyemmällä aikaperspektiivillä. Kriisien keskellä jopa ihan vain muutama pieni hetki eteenpäin.
Siskoni tokaisi jossain vaiheessa, että voisin kokemuksellani jo pitää parisuhdekoulutusta. En allekirjoita tuota väitettä. Yksinkertaisesti minulla ei ole minkäälaista osaamista mennä sanomaan kenellekään muulle, miten heidän suhteessa tulisi toimia. Kas kun en ole ihan löytänyt viisasten kiveä tähän omaan elämäänikään.
Mutta sen voin vilpittömästi sanoa, että yhteinen huumori auttaa. Jos osaa edes hetkittäin kohota vaikeuksien yläpuolelle ja nähdä myös oman ehdottoman jääräpäisyytensä koomiset puolet ja sitä kautta nauraa itselleen, on jo paljon pelastettu. Ja ei sitä aina tarvitse vain itselleen nauraa, yhteinen huumori ja samalla "taajuudella" olo, pelastaa jo monta hetkeä.
Ja tietenkin arjen ilot. Meilläkin on ollut hääpäivämme kunniaksi ihan oma kahvittaja. Meidän lähi S-market, kun on avannut ovensa hääpäivänämme. He ovat useana vuotena tarjonneet koko kulmakunnalle kahvia ja kakkua juuri tänä päivänä.
Parina viime vuotena ei kahvitusta ole ollut, joten olemme saaneet kehitellä romanttisempaa (?) ohjelmaa täksi päiväksi. Mielestäni meillä on kahvituksen ansiosta ollut varsin erikoinen arkiromanttinen pientenlasten perheen hääpäivänviettotapa.
Käydessäni aamupäivällä kaupassa mainitsin kauppiaalle, että olen pettynyt tähän kaupan syntymäpäiväjuhlien järjestämisen loppumiseen. Hän totesi, että kakkukahvit järjestetään kyllä, mutta vasta ensi viikolla. Kyseessä on kymmenvuotiskahvitus. Hieman ihmetellen hän totesi, ettei kuvitellutkaan kenenkään asiakkaan muistavan tarkalleen minä päivänä he ovat ovensa ensi kertaa avanneet.
Ei pidä koskaan aliarvioida asiakkaitaan. Oli ala mikä tahansa. Koko kaupunginosammehan on vuosia juhlistanut hääpäiväämme tietämättään S-marketin suosiollisella avustuksella ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti