Meidän neiti melkein 13 v on saanut ihan oman uuden puhelinmallin. Nimi on kaikkien huulilla ja Nokian uutta Lumiaa kuulemma odotetaan hanakasti Suomeen.
Voi mitä ovat markkinointimiehet ja -naiset menneet tekemään. Lanseeraavat suurella näyttävyydellä uuden älykoneen, jonka kaunis nimi on identtinen esikoisemme kanssa. En tiedä minkälainen aivoriihi Nokian kalliisti palkkaamilla mediaihmisillä on ollut kun ovat päätyneet Lumia-nimeen. Ei varmaankaan yhtä mieleenpainuva kuin meillä, kun joulukuussa vuonna jotain, ajelimme vanhalla punaisella Mazdalla jossain Jyväskylän kohdalla sankassa lumisateessa ja tunnelmasta hurmiotuneena päätimme nimetä esikoisemme Nokian uudeksi puhelinmalliksi! Miten tässä näin kävi?
Jokainen jolla on lapsia, tietää minkälaista taistelua elämä välillä tässä kulutusyhteiskunnassa on. Lasten kun pitäisi saada sitä ja pitäisi saada tätä. Muuten elämä vähintääkin suistuu raiteiltaan. Meilläkin näitä keskusteluja käydään harva se päivä. Kavereilla on uudet Fred Perryn olkalaukut ja ihan kaikilla Conversen-tossut sekä Peak Performance-huppari. Mitä vanhemmaksi lapsi varttuu sen vaikeammaksi nämä asiat tuntuvat menevän.
Tähän asti homma on pysynyt hyvin käsissä. Mitään ylilyöntejä ei ole tapahtunut ja lapset ovat tuntuneet selviävän kulutuksen liittyvistä pettymyksistä. Kaikkeahan kun ihan oikeasti ei voi saada. Tosin meidän neiti melkein kolmetoista vee on todennut, että jos ei olisi niin montaa sisarusta, olisi tämä asia helpompi. Ei tarvitsisi aina jakaa ja aina kertoa kaikkia menoja neljällä... Logiikka on yksinkertainen, kaikki materia tulisi hänelle :)
Mutta nyt kun hänelle ei ole vaatimuksista huolimatta hankittu Applen iPhonea, iskee Nokia meidän kohdalla uuteen kulta- tai ainakin jonkilaiseen suoneen. Tämä uusi puhelinhan on saatava, koska se on aivan selvästi meidän neitille tehty. Onko parempaa perustetta kuin yhtenevä nimi? Joten nyt sitten argumentoidaan puolesta ja vastaan keittiönpöytä keskusteluissa.
Onneksi meidän nuorimmaiset eivät välitä tuon taivaallista merkeistä ja muiden lasten saamista tavaroista. Neiti yhdeksänvee kulkee futisseuran verkkareissa yötä päivää ja kun pyytää vaihtamaan vaatteita, jotta saisi puhdasta päälle, vaihtaa hän vaatteeksi isosiskolle pieneksi jääneen jumppaseuran verryttelyasun. Herra viisvee taas kaivelee matoja pihasta päällään polvista rikkoituneet collegehousut, kuivuneita liimaklönttejä täynnä oleva ulkotakki, maalilla sotketut kumisaappaat ja isin karvahattu. Tarkoituksena herralla on ehtiä vielä ahvenia narraamaan ennen kuin meri jäätyy.
Tällaista tämä vanhemmuus kai on. Kaiken muun lisäksi, pitäisi jälkikasvulleen opettaa rahan arvo ja ennen kaikkea se, että elämän onni ja sisältö ei löydy uusista ja hienommista kulutushyödykkeistä. Tärkeintä on perhe ja ystävät. Ihmiset, jotka aidosti välittävät sinusta myös vaikka sinulla ei olisi uusimpia merkkituotteita. Ne kun eivät paljon hädän hetkellä lohduta. Niinpä niin, koetapa selittää tämä esiteinille, joka on juuri hurmiotunut kaverinsa uudesta Canon EOS 550D-järjestelmäkamerasta ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti