Luin vähän aikaa sitten ruotsalaisen teologi Ann Heberleinin teoksen "Inte mitt fel-konsten att ta ansvar". Kirjassa Heberlein käsitteli aihetta miten ihmisten pitäisi ottaa vastuu omista teoistaan ja valinnoistaan. Olen pohtinut jo pitkään samoja asioita.
Hesarissa Jani Kaaro kirjoitti samaan aihepiiriin liittyvän kolumnin "Järjen asialla" sunnuntaina 11.9.2011. Tekstissään Kaaro puhuu siitä, että miksi silloin kun asian eivät mene niin kuin piti, reagoidaan tiukentamalla säädöksiä. Seuraavana päivänä oikeusministeriön ylijohtaja Pekka Nurmi kommentoi Edilexissä, että on ongelmallista, että lakeja vaaditaan pikaratkaisuksi ongelmiin. Hän toteaa, että mieltä kuohuttavia tapauksia, ei välttämättä ratkaista pykälillä.
Esimerkkinä tällaisista tapauksista Lex Nokia, romanikerjäläiset, jätevesiasetus, ns. vakaan tahdon pykälä, jonka perusteella uhri saattoi perheväkivaltatilanteessa vakaasta tahdostaan pyytää, ettei syytettä nosteta. Ja viime aikoina on tietenkin puhuttanut poliisin peitetoiminnan säätely. Sen peruisteet nousivat keskusteluun Auerin tapauksen jälkimainingeissa.
Miten nämä kaikki liittyy toisiinsa? Olen ihmetellyt miksi aina ensimmäinen ratkaisu, jota ongelmiin etsitään on lainsäädäntö? Toki sitä pitää olla, mutta sen pitää olla hyvin valmisteltua ja perusteltua. Hätiköiden ei tässä asiassa tule hyvää jälkeä.
Ja sitten se ihmisen oma vastuu teoistaan ja elämästään. Jokaisen ihmisen pitäisi pyrkiä toimimaan oikein ja ottamaan vastuu valinnoistaan.
Esimerkiksi voidaan ottaa vanhukset. On erittäin tärkeää, että heidän asiansa saadaan kuntoon ja meille toimiva vanhuspalvelulaki. Mutta ei laki tässäkään tapauksessa pysty takaamaan vanhuksille inhimillisyyttä, sosiaalisia kontakteja tai mitä kukin hyvään elämään tarvitsee. Vastuu läheisistämme on meillä kaikilla.
Samoin lapset ja oikeus päivähoitoon on hyvä esimerkki. Totta kai asian tulee olla lailla säädetty. Mutta onhan täysin selvää, ettei päivähoidolta voida vaatia samaa kasvatusvastuuta kuin kodilta. Kyllä lapsen perusarvojen hyvän lapsuuden pohjan, tulee lähteä kotoa. Kärjistäen ei kasvatusta voida ulkoistaa yhteiskunnalle, vaikka lain mukaan tietyt palvelut tulee kunnan puolesta tarjotakin. Aristoteleä mukaillen viisas ihminen ei tarvitse sääntöjä toimiakseen moraalisesti oikein :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti