Tänään on keskiviikko ja Aku Ankka kolahti postiluukusta. Heti mieleen muistuu oma lapsuus. Meillekin lehti tuli useita vuosia ja äitini järjestelmällisesti arkistoi jokaisen numeron silloin keltaisiin kansioihin. Välillä siskomme kanssa etsimme yötä myöten kadonneita numeroita pitkin hyvin järjestettyjä huoneitamme. Luulen, että aina lopulta kaikki kappaleet löytyivät.
Siskoni osalta taitaa olla yksi tarkimmin säilytettyjä kirjallisia eepoksia nämä kyseiset kansiot. Voi olla, että perinnönjaossa ei mistään muusta keskustelua enää käydänkään kun Akujen kohtalosta :-)
Ja hyvä on kun ovat säilyneet. Niitä ovat lukeneet meillä käyneet lasten vanhemmat serkut ja jopa aikuiset - yleensä miehet, jostain syystä. Ehkä "live"seura on ollut liian puuduttavaa.
Nyt Akun kieltä tavaavat lapseni. Lehti on nimittäin hyvä keino aktivoida ipanoita lukemaan jotain suomeksi. He kun ovat ruotsinkielisessä koulussa niin helposti lukupuoli painottuu sille kielelle. Akusta meillä oikein riidellään kuka saa kahlata lehden ensiksi läpi.
Erityisen hauskaa on ollut seurata meidän neiti ysiveen lukemaan oppimista. Kun kirjainten arvoitukset ratkesivat hänelle ensimmäisellä luokalla, ei häntä ole saanut kirjoista irti. Hän jopa totesi ihmettelevään sävyyn, että mitä ihmettä hän teki ennen kun hän oppi lukemaan. Voisin muistuttaa monestakin mieleenpainuneesta asiasta, mutta annetaan tässä vaiheesa olla. Yhdessä vaiheessa hän käveli koulumatkat ja luki samalla kirjan siinä matkalla. Liikenneturvallisuuden nimissä kielsin tämän toiminnan.
Nyt hän on kahlannut läpi kaikki Harry Potterit ja menossa on toinen kierros ruotsiksi ja siinä sivussa ensimmäinen kierros suomeksi. Tätä menoa katsoessani uskon, että puheet kirjan kuolemasta ovat täysin ennenaikaisia.
Juuri nyt Aku Ankkaa on tarrannut kiinni herra viisvee, jonka lukutaito rajoittuu sanojen "on", "ja" sekä "Siwa" tunnistamiseen. Viimeinen sana taitaa olla markkinamiesten aikaansaannosta, mutta alku lukemisellehan sekin ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti