Tiedättekö sen tunteen kun on pimeää, sateista, rapaista ja kaupan päälle vielä tuulee mukavasti pohjoisesta, eikä missään nimessä huvittaisi mennä ulos? Mieli tekisi vaan käpertyä sohvalle lämpimän peiton alle lukemaan kirjaa tai katsomaan suosikki tv-sarjaa. Ja jos asiat oikein täydellisesti ovat niin vierellä on vielä kuppi kuumaa teetä ja jotain hyvää naposteltavaa. Täydellinen syysilta suoraan naistenlehtien stailatuilta sivuilta.
Mutta, mutta. On ainakin kolme eri tekijää, jotka saavat aikaiseksi tämän mielikuvan katoamisen johonkin kadotettujen epätodellisten unelmien harhamaahan.
Ensimmäisenä mainittakoon hevoset. Muistaakseni pitkänlinjan hevosihminen Käthe minulle joskus sanoi, että jos hevosenomistajana selviää ajanjakson lokakuu-helmikuu, on jo hyvää matkaa valmis huolehtimaan kokopäiväisesti ja ympärivuotisesti omasta ponista.
Tähän vuodenaikaan, ulkona odottaa ainakin yksi hevonen, joka on koko päivän seissyt polviaan myöten mutaisessa tarhassa. Jos päällä ei ole ollut loimea, niin saattaa olla, että hevosen alkuperäinen pohjaväri erottuu joistain yksittäisistä vaikeasti määriteltävistä pisteistä vasemman korvan takaa. Muuten koko kokonaisuus on epämääräistä suurta liikkuvaa märän harmaan sekaista klimppimössöä. Ja jos on niin fiksu, että on laittanut ponille loimen päälle aamulla, on se tässä vaiheessa joko a) siinä samassa kahden sentin märässä kurakerroksessa eikä mainoksen lupaamaa fiksua kiinnityssyteemiä löydy sen enempää lapojen edestä kuin sivuiltakaan tai b) tuhansina epämäärisinä päreinä ympäri hakaa trampattuna osina mutavellin sekaan.
Ei muutakuin kaveri sisälle ja miettimään, että pitikö tänään harjoitella siirtymisiä tai muuta Kyran aakkosia. Tai vain realistisena vaihtoehtona yksinkertaisesti koettaa saada oma tulevaisuuden lupaus esiin kaiken sen pölyn ja lian alta ja samalla siirtää takaosanjumppaharjoitukset huomiseen, koska silloin varmasti alkuasetelma on houkuttelevampi. Ja kun se pari kuukautta sitten hankittu monen sadan euron loimikaan ei osoittautunut tämän kestävämmäksi, voi siirtyä muutaman tunnin pölymyrkytyksen jälkeen kotiin nettiostoksille. Sillä tosiasiassa tiedät, etteivät ilmat tästä vähään aikaan parane, joten uusi loimi on taas hankittava.
Toinen asia on koirat. Ne kun on aina vietävä ulos oli ilma mikä tahansa. Osa koirista taitaa olla niin inhimillistyneitä, etteivät ne vaatimalla vaadi lenkkeilyä syysmyrskyissä. Näin olen ainakin ajatellut, kun vastaan on tullut omistajia, jotka ovat pukeneet koiriensa päälle viimeisimmät Hundeoverallit korvasta tassuihin ja silti lemmikin liikkuminen on pitkälti taluttajan maanittelusta kiinni. Sitten on tietysti näitä "kunnon jätkiä", joihin sääilmiöt vaikuttavat korkeintaan sen osalta, minkälainen kohtalo on kun palataan lenkiltä. Syysilmoilla, kun vuorossa on yleensä perusteellinen pesu, joka saa minkätahansa tuffin metsäkoiran näyttämään "maailman surkein ja säälittävin ilme"-kilpailun finalistilta. Mutta kun nämä operaatiot on suoritettu, saa nelijalkaisesta suht varman kaverin sinne sohvan viereen. Mitä väliä sillä on, vaikka märän koiran haju on suht omalaatuinen, yhdessä taas selvittiin yhdestä iltalenkistä ja muistutetaan päivä päivältä enemmän toisiamme.
Kolmas tekijä on tietenkin lapset. Heitä ei tietenkään tarvitse viedä ulos ja jos niin reippaasti päättää tehdä, kuravaatteet pelastavat paljon. Lasten kohdalla alussa kuvaillussa sohvaidyllissä mättää tietenkin se tosiasia, ettei ikinä saa rauhassa maata siellä viltin alla. Aina on joku jonka pitää saada ruokaa, vaippa vaihdettua, riita selvitettyä, katsottua Pikku Kakkosta tai Bolibompaa tai syötyä ne äitin sohvan viereen varaamat herkut. Ja kun vihdoin saat jälkikasvun peiteltyä unten maille, menee tavaroiden paikalleen laittamisessa ja jälkien siivoamisessa oma aikansa ja sen jälkeen onkin niin väsynyt, että parasta olisi mennä nukkumaan.
Edellä mainituista kun lapset ja koirat herättävät sinut aivan varmasti aamulla aikaisin. Ja jos olet siinä onnellisessa asemassa, että sinulla on oma talli, niin hommiin vaan viimeistään seitsemältä - satoi tai paistoi. Ja taas saat vakuuttaa itsellesi, että hevoset ovat ulkoeläimiä kun kuljetat ne niihin samoihin upottaviin hakoihin tietäen, että sama pesuoperaatio odottaa illalla. Ja kuitenkin tosiasia on se, että kukaan joka omistaa hevosen tai koiran tai jolla on lapsia tai kenties kaikki kolme edellä mainittua, ei voisi kuvitellakaan elävänsä millään toisella lailla - ei ainakaan, hetkittäisiä hairahduksia lukuunottamatta, pidempää aikaa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti