Miksei minusta tullut mitään?

Olin tuossa muutama viikko sitten juhlissa, joiden järjestäjänä oli toimittajien ammattialan paikallinen yhdistys. Olin sivustaseuraajana vieraalla maaperällä tutustumassa toisen ammattialan ihmisiin. Virkistävä kokemus. Juhlapuheet olivat sitä luokkaa, että jossain vaiheessa jopa ajattelin alanvaihtoa, niin mielenkiintoiselta kuullostivat pitkänlinjan ammattilaisten kertomukset omista uristaan.

Jossain vaiheessa iltaa yksi osallistuja päivitteli seurueessamme sitä, että miksi hänestä ei ole tässä elämässä tullut mitään. Hän kun oli kuunnellut puhujia ja juhlaan osallistujia ja tullut siihen tulokseen, että omilla kyvyillään, hänen olisi pitänyt ilmeisestikin olla päässyt urallaan johonkin muualle kuin missä hän nyt oli. Minusta hän kuitenkin objektiivisesti katsottuna oli varsin mukavassa asemassa työelämässään. Mutta kuten sanottu, olin vieraalla maaperällä, minun mielipiteelläni ei siinä seurassa ollut painoarvoa.

Ilmeisesti se on näin, että kovin harvoin ihminen on tyytyväinen juuri siihen mitä elämällä juuri tällä hetkellä on tarjottavana. Aina on joku jolla asiat on paremmin, kun niitä katselee oma tilanne heijastuspintanaan. Sitä aina haluaisi saavuttaa jotain suurempaa, jotain parempaa täysin vakuuttuneena siitä, että oma itsensä ansaitsee tulla nähdyksi maailmassa eri tavoin kuin se mikä tilanne on juuri nyt.

Tietynlainen tyytymättömyys asioihin vie tietysti tätä maailmaa eteenpäin. Muutosten lähtövoima on usein juuri havaituissa elämän epäkohdissa. Mutta miksi on niin vaikeaa olla tyytyväinen siihen mitä on? Mikä on se "ultimate goal" mitä kohden on uurastettava?

Jokainen asettaa tällaisen tavoitteen oman elämän kohdalla. Usein vain on niin, ettei sitä oikeastaan tiedä mitä haluaa, on vain yleisesti tyytymätön. Oma elämä vaikuttaa levottomalta ja vähempiarvoiselta kuin monen muun. Asiat eivät koskaan ole tarpeeksi hyvin.

Ei kuitenkaan pitäisi verrata omaa taivaltaan muiden elämään. Kovin harvoin me tiedämme, mitä kaiken ulkoisesti näkyvän taakse kätkeytyy. Ei ole olemassa yksiselitteisiä objektiivisia kriteerejä hyvälle elämälle.Niin kauan kuin tavoitteet annettaan tai otetaan oman elämän ulkopuolelta, jonkin kolmannen asettamana, ei varmasti saavuteta tyytyväisyyden tilaa.

Pitäisi oppia tuntemaan itsensä. Se ei ole sama asia, kuin mitä muut sinusta sanovat ja sinulta odottavat. Sen jälkeen voi oppia huomaamaan, että ei hyvän elämän kriteerit välttämättä ole kovin vaikeita saavuttaa, kun niiden lähtökohta on oman itsensä hyvinvointi. Elämän tasapaino koostuu pienistä asioista, kannattaa asetella ne palaset ensin kohdalleen ja sen jälkeen rakentaa sille perustalle omalta itseltään näyttävä kokonaisuus. Nähdäkseni silloin kysymys "miksei minusta tullut mitään?" menettää merkitystään ja voi hetkittäisinä onnen hetkinä päätyä siihen tulokseen, että sitä onkin omana itsenä juuri kaikki se miksi on tarkoitettukin ;-)