Joskus kuulee sanottavan, että Suomessa ei tarvitsisi järjestää hyväntekeväisyys ja rahankeruukampanjoita. Meillä kun kaikki on niin hyvin ja vastuu heikoimmista on valtiolla. Tällaiset seikat kuuluvat Yhdysvaltoihin, jossa rikkaat lahjoittavat omaisuuttaan ostaakseen itselleen hyvän omatunnon.
Me täällä maksamme veroja, jotta kaikista ihmisistä ja palveluista huolehditaan. Säestyksenä näille argumenteille on useasti vielä se, ettei voi tietää meneekö apu perille vai jääkö se kerääjien taskuun. Totta on, että tästä viimeisestä on olemassa ikäviä esimerkkejä. Mutta sen ei pitäisi tehdä kaikkien toimintaa epäilyksenalaiseksi. Nimittäin, jos tätä logiikkaa soveltaa, ei mieleen tule yhtään alaa, joka olisi epäkäytösten osalta putipuhdas.
Viime syksynä viettäessäni hyvän aikaan Helsingin Lastenklinikalla konkretisoitui suomalaisten auttamishalu myös minulle. Teimme klinikalle yhteensä kolme käyntiä ja niistä kaksi ensimmäistä kustantui verorahoista. Hengenvaarallisen akuutissa tilanteessa lääkintälentokone tuli hakemaan pientä potilasta Vaasasta. Molemmilla kerroilla ambulanssikuljetus oli järjestetty suoraan lentokentältä Lastenklinikalle. En edes osaa arvata kuinka paljon tämä kokonaisuudessaan kustanti. Mutta se pelasti kuopuksemme hengen. Joten valittamatta maksan veroja, jos ja kun niitä tällaiseenkin toimintaan käytetään.
Kolmannella kerralla tilanne oli jo vakaa, eikä leikkaus enää ollut akuutti, ainoastaan kiireellinen. Siitä on nyt tasan yksi vuosi. Silloin mietin, että miten ihmeessä lähdemme pienen reilusti alle kolme kiloisen infektioriskin omaavan neitin kanssa marraskuun ilmoilla ajelemaan Helsinkiin. Silloin ei ollut tällaisia "kesäkelejä" kuin nyt. Samalla tulisi miettiä hoito kolmelle kotiin jäävälle lapselle. Minulle ei tullut edes mieleen, että Lastenklinikoiden Kummit voisivat tilanteessa auttaa. Mielikuva kummeista oli minulla lähinnä se, että Teemu Selänne ja muut kirkkaat urheilu- ja viihdemaailman tähdet vierailevat piristämässä lapsia osastoilla. Se, että apu ulottuisi myös meidän perheen tilanteeseen, oli yllätys.
Kun kummeilta soitettiin ja tarjottiin ilmaisia lentoja edestakaisin, en aluksi saanut sanaa suustani. Ei kai tällainen ole mahdollista ilman mitään taka-ajatuksia? Mutta niin se vain oli. Saimme kaikki kolme lentoliput käyttöömme ja pääsimme sujuvasti siirtymään viidensadan kilometrin matkan edestakaisin.
Olen edelleen hämmästynyt siitä, että ihmiset epäitsekkäästi lahjoittavat lentopisteitään hyväntekeväisyyteen. Ja kaiken tämän kokeneena tunnen syvää kiitollisuutta niitä henkilöitä kohtaan, jotka tämän mahdollistivat ja edelleen mahdollistavat muiden kohdalla.
Toinen lahjoitusvaroin ylläpidetty ja rakennettu kohde johon pääsin tutustumaan oli Ronald MacDonald-talot Seurasaaressa. Lastenklinikalla on maan huippuosaajat, mutta tilat ovat surkeat. Kun ensimmäisen kerran astuin alimman kerroksen pääovesta sisään, en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Se rapistuneisuuden aste mitä ensisilmäyksellä kohtasi rakennuksessa oli järkyttävä. Kuinka maan huippulääkärit ja -kirurgit ovat joutuneet tällaisiin olosuhteisiin?
Potilashuoneet olivat suhteettoman pieniä. Niihin mahtui juuri ja juuri kaksi lastensänkyä. Meidän neiti oli sydänosaston pienin potilas, joten hänen huoneessaan oli jopa kolme sänkyä. Hoitajat sanoivat ystävällisesti, että voisimme nukkua patjalla lattialla sänkyjen välissä. Periaateessa kyllä, mutta käytänössä aika hankalasti toteutettavissa ja tuskinpa siinä nukuttua tulisi, pikkupotilaat kun tarvitsevat hoitoa ympäri vuorokauden.
Pääsimme onneksi Mäkkitaloon. Ne sijaitsevat kivenheiton päässä Lastenklinikasta ja yöpymismaksu on niissä varsin kohtuullinen ja tilat ovat avarat ja suuret. Lisäksi talossa tapasi kohtalotovereita ja sai sitä kautta jakaa kokemuksia. Nämä talot on rakennettu lahjoitusvaroin ja niitä ylläpidetään talkoovoimiin. Ollaanpa mitä mieltä yhtiöstä, joka on idean takana ja sen edustamasta muusta aatteesta, ovat nämä talot olleet ja tulevat olemaan henkireikä usealle eri perheelle, joissa on pieni potilas. Amerikkalaista tai ei, hyväntekeväisyydellä tehdään tässäkin maassa aidosti hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti