Tänään on täällä päin maailmaa joulunavajaiset. Kaupalliset sellaiset. Torilla on ohjelmaa ja kaupat pitävät ovensa auki, jotta jokainen kynnelle kykynevä voi ostaa tarpeellista tavaraa.
Itse olen jouluihminen. Nautin hämyisestä tunnelmasta ja kynttilöiden loisteesta. Pidän siitä, että saan antaa lahjoja läheisille, jos ja kun löydän sellaisia mistä tiedän heidän ilahtuvan. Turha on turhaa ja markkinamiesten tarpeita luovat mainoskikat tulisi pystyä analysoimaan analyyttysesti. Eihän tuo aina onnistu. Ei ainakaan kun on tenavia jaloissa juoksemassa ja jos eivät itse huomaa jotain tarvitsevansa, niin kaverit ainakin kertovat mitä ilman ei voi elää.
On jokseenkin haastavaa koettaa kasvattaa lapsiaan poispäin kuluttamisesta, kun tavaran paljous ympäröi joka puolelta. Jos perheiden yhteinen aika sunnuntaisin on aina shoppailua, niin joko on ihmisiltä mielikuvitus kadonnut ja/tai sitten markkinahörhöt ovat hyvin aivopesseet vanhemmilta kuvan aidosta vanhemmuuden tarkoituksesta.
Onko Suomessa sitten lapsien asiat hyvin? Kaikki kai sen tietävät, ettei näin ole. Lapsien ongelmat ilmenevät eri tavoin erilaisissa perheissä. Pienituloisen yksinhuoltajan jälkikasvun ulospäin ilmenevät epäkohdat eroavat keski- ja hyvätuloisten vesojen probleemoista.
On hätkähdyttävää, että hyvin suuri osa ihmisistä hyväksyy yhä edelleen ruumiillisen kurittamisen lasten kohdalla. Jos aikuiseen tällä tavoin koskee, on kyseessä rikos, mutta usean ihmisen ajatusmaailmassa sama ei päde lasten kohdalla.
Itse muistan todistaneeni sivusta kerran vanhempi-lapsi -kahvilassa, kun yksi äiti läimäytti noin vuoden vanhaa lastaan kasvoihin, ipanan tarratessa kiinni tämän silmälaseihin. Menin täysin hämilleni, mutta tuon aikaisella elämänkokemuksella, en valitettavasti puuttunut asiaa. Ehkä olisi pitänyt. Erityisesti, kun sama henkilö vuosia myöhemmin toimi seurakunnan kerhossa yhden lapseni lastenohjaajan sijaisena. Aidosti kauhistui nähdessäni hänet lapsityössä, vaikkakin vain tuuraajana.
Asia mistä myös paljon puhutaan on lasten yksinäisyys. Ei ihmistaimia ole tarkoitettu kasvamaan ja olemaan yksin. Saadakseen hyvän ja terveen pohjan elämään, tarvitaan terveitä sosiaalisia kontakteja ja ennen kaikkea aikuisten läsnäoloa. Vanhempien yksi tehtävistä on esimerkeillään näyttää hyvää vastuullisuutta aikuisuutta.
Vanhempana olemisessa on tärkeää ottaa vastuu myös niistä ikävistä asioista. Ihmettelin, kuin luin yhdestä aikakauslehdestä, kuinka eräs äiti kertoi, että hän keskusteli kaikista päätöksistä kahdeksanvuotiaan kanssa. Mitään ei tehty ilman lapsen mielipiteen huomioimista. En tiedä, ehkä se onnistuu yhden lapsen perheissä. Mutta kun on olemassa enemmän tenavia ympärillä, ei tällaisessa demokratiassa olisi mitään järkeä. Jotkut asiat kuuluvat aikuisten päätettäviksi. Se kuuluu siihen vastuuseen. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö lapsia pitäisi kuunnella. Totta kai pitää, mutta päätöksentekovastuu on aikuisilla. Se luo turvallisuutta lapsen maailmassa.
Yksi asia mikä on viime vuosina nostanut päätään, on aineettomien joululahjojen antaminen. Niissä on ihan ideaa. Koska kovin vähän asioita, joita ihmiset nykyään enää tarvitsevat. Sanotaan tuottavuudesta ja kuluttamisesta mitä tahansa poliitikkojen puheissa. Tätä immaterialisuutta voi soveltaa myös vanhemmuuteen. Kun valittavana on uusi tavara - tai aikaa lapsen kanssa, voi valita hetket lapset kanssa. Veikkaisin, että niissä on tulevaisuudessa hyvä tuottoprosentti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti