Esikoinen täytti tänään kolmetoista vuotta. Marraskuunlapsen syntyessä lunta oli maassa niin paljon, että vanhan punaisen Mazdamme joutui ihan oikeasti kaivamaan lumen alta aamulla kun sairaalaan lähdimme. Nyt ulkona näyttää hieman erilaiselta. Viikonloppuna vielä herra viisvee keräsi kukkakimpun ulkoa. Toki se oli pieni ja vaatimaton, mutta aitoja tienvarsikukkia puketissa kuitenkin oli.
Neitiltä on kovasti kyselty lahjatoiveita, sekä minä että sukulaiset. Kovin hankalaa tuntuu olevan esiteinillä, kun miettii mitä voisi pyytää, kun tietää, että budjetti on rajattu. Se järjestelmäkamera ja pelikonsoli, kun ei kuulu realistisiin mahdollisuuksiin tässä vaiheessa.
Itse kävin ostamassa neitille talvikengät. Vakaasti uskon, että ilmat tästä vielä kylmenevät ja neiti voisi kulkea muissakin kuin iänikuisissa tennareissa. Saapikkaat ovat korkeavartiset, nahkaa ja niissä on lämmin vuori. Kuullostaa järkevältä, eikö totta? Itse sain aina lapsena käytännöllisiä lahjoja. Siis sellaisia, jotka olivat aikuisten mielestä hyväksi minulle. Itse en aina ollut asiasta samaa mieltä.
Jonkinlainen kapinahenki on tuntunut jäävän näistä ajoista elämään. Annoin neitille nimittäin valkoiset kengät. Kaikkien vanhempien ja aikaisempien sukupolvien kauhuksi! Totta kai tiedän, että mikä tahansa muu väri olisi ollut käytännöllisempi ja järkevästi perusteltavissa. Mutta, kun nuo saappaat miellyttivät omaa silmää kaikista eniten. Jossain korvan takana kuului pieni kuiskaus "et muuten itse olisi koskaan saanut noita kenkiä" ja toisessa korvassa äitini viisaat sanat "ei ole mitään järkeä ostaa valkoisia kenkiä"...
Tällä kertaa vähempi järki voitti. On se kummallista kun tässä iässä vielä joutuu miettimään tällaisia asioita - kapinointia kotona saatuja malleja kohtaan. Ehkä tämä hetkittäinen heittäytyminen saa tulta allensa niistä yhä lisääntyvistä kommenteista, että sitä päivä päivältä muistuttaa omaa rakasta äitiään. Eroa on sitten tehtävä, ainakin omassa pienessä elämässään :-)
En tiedä miten tyttäreni käy, kun hän aikuistuu. Jo nyt hän on todennut kauhuksensa muistuttavan äitiään, jos hänellä on silmälasit päässä. On muuten siis pienestä kiinni. Kai se kuuluu ikään, että halutaan kasvaa pois mallista, joka annetaan omassa kotona, jotta voidaan löytää oma itsensä. Mutta c'mon kai tämä asia nyt tässä iässä pitäisi olla hyväksytty ja selvä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti