Kaksi vuosikymmentä sitä on katseltu, kuunneltu ja vähän tunnusteltu. Seisottu kentän laidalla ensiksi nuoruuden rakkauden huumassa ja viime aikoina tenavien tempauksia seuratessa. Neljän vuoden välein on hehkutettu maailmanmestaria ja toisen neljän vuoden Euroopan mestaria.
Olen yrittänyt ymmärtää ja avarakatseisesti tarkastella lajin hienouksia. Väitän, että tiedän jotain ja tämä on johtanut siihen, että seuraan vain joko lasten matseja tai EM- ja MM-otteluita. Mestareiden liigakin välillä menee. Vauhtia pitää olla, taitavia pelintekijöitä ja tietenkin miesten otteluissa hyvännäköisiä pelaajia, koska eihän sitä nyt koko ajan jaksa analysoida pelitilanteita.
"Poikkitieteellisyyttä" meillä on harjoiteltu siten, että olen jossain vaiheessa nuoruutta seissyt maalissa, jotta on voitu harjoitella vetoja ja taas mieheni on pari kertaa kivunnut hevosen selkään. Se olikin varsin mielenkiintoinen kokemus. Lopputulema oli, että eihän sitä ratsastusta voi harrastaa vakavissaan, kun sillä hevosella on ihan oma tahto ja se menee mihin sitä huvittaa, ei sinne mihin olisi pitänyt.
Niinpä. Selitäpä siinä sitten, että sehän se yksi lajin hienouksista onkin. Se kun saa yhteistyön toimimaan saumattomasti. Tämä ei valitettavasti onnistu ihan parilla ratsastuskerralla. Mutta, joko intressi on olemassa tai sitten ei. You can lead the horse to the water but you can't make him drink. Mieheni mielestä kun osaa jonkun urheilulajin kunnolla, niin muutkin ovat vähän helpompia. Eikä oikeasti niin kovin vähäkään, jos on vihkiytynyt kuningaslajin eli jalkapallon saloihin. Tämä teoria meni romukoppaan tuossa kokeilussa. Asiasta ei sen jälkeen jostain syystä paljon ole puhuttu.
Mutta minulla ei ole mitään itsekritiikkiä eikä -suojelua minkään urheilumuodon suhteen. Joten tänään olin ensiksi aivan loistavalla ratsastustunnilla. Poni kulki alla edellistä kertaa paremmin ja saimme yhteistyömme hetkittäin jopa saumattomaksi. Tulipa jopa pitkästä aikaa pikkutyttömäinen halu laukata villisti pitkin peltoja, sen sijaan, että työskennellä tarkasti kymmenen metrin laukkavolttien kanssa.
Ratsastuksen jälkeen nappikset jalkaan ja elämäni ensimmäisiin futistreeneihin. Kentälle oli kokoontunut mukava joukko jalkapalloäitejä. Ensiksi lämmiteltiin, tehtiin tekniikkaharjoituksia ja lopuksi pelattiin. Täytyy myöntää, että pelikuviot omassa päässä olivat jokseenkin kehittyneemmät, kuin todellinen toiminta kentällä. Jostain syystä meno ei ollut ihan kuin tv-ruudussa iltaisin. Mutta pelkästään jo se kiljunnan ja ilon määrä, oli jotain ainutlaatuista.
Ja kertoohan sekin jotain, että saimme katsojiakin. Heillä näytti olevan hauskaa ja seurasivat koko pelin kiinteästi hyttysten valloittaman kentän laidalla. Sehän osoittaa, että peli oli varmasti ihan yhtä mielenkiintoista kuin Englannin ja Ukrainan tämän iltainen kohtaaminen.
Lopputulema oli, että jotta saan oman kroppani tekemään pallon kanssa sen mitä jo ajatuksissa teen, aion jatkaa harrastamistani. Mielikuvaharjoitusten perusteellahan syntyy kaikenlaisia mestareista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti