Otsikon kysymys on esitetty kahdeksanvuotiaan tytön oikeudenkäynnissä esiin tulleiden seikkojen pohjalta. Kuinka jotain näin iljettävää voi tapahtua niin, ettei kukaan asiaa huomaa?
Kaikkihan me tiedämme miten eri ihmisistä jää omalaatuinen vaikutelmansa. Se ei perustu järkeen vaan kyse on tunnetason kohtaamisesta. Ensivaikutelman muuttaminen joksikin muuksi on vaikeaa, ei toki mahdotonta. On ihmisiä, joita kohdatessa tuntee, että jokin on pielessä, mutta on vaikea asettaa sormea siihen mistä oikein on kysymys.
Meille opetetaan, ettei ketään pidä tuomita pelkästään tunteiden perusteella, tarvitaan järjen ääntä, jotta päätös on perusteltavissa. Erityisesti lainkäytön osalta näin pitääkin olla.
Veikkaan, että tässäkin otsikossa olevassa tapauksessa pahuus on ollut aistittavissa. Varmasti moni ihminen on sen sivalluksen tuntenut, mutta ei ole osannut järjellisesti perustella mistä tunne johtuu.
Hälyyttävintä mielestäni on se, että tapauksessa on tehty juuri se mitä laki lastensuojelutapauksissa edellyttää - lastensuojeluilmoitus ja useampi sellainen. Ja silti on päässyt tapahtumaan se mitä nyt Helsingin käräjäoikeudessa puidaan.
Kysyä voidaan mitä enemmän ulkopuoliset tahot olisivat asiassa voineet tehdä? Kukaan kun ei voi enempää laillisesti minkään perheen asioiden puuttua. Selvää on, ettei päätöksiä voida perustaa pelkään tunteisiin, siihen, että aistii jotain. Mutta jos se yhdistettynä tehtyihin ilmoituksiin, ei saa viranomaisia reagoimaan, niin mikä sitten? Lakitekstille annettaan konkreettinen sisältö ihmisten tosiasiallisilla toimilla.
Puuttumattomuuden periaate ja vanhempien vanhemmuudelle yhä uusien mahdollisuuksien antaminen, menee liian usein lasten edun edelle. Kuvaavaa on, että huoltajuusoikeudenkäynneissä osallisina ovat vanhemmat, ei lapsi. Lapsella ei oikeudessa eikä muissa viranomaisissa ole omaa asianajajaa. Lapsen puolesta ei kukaan puhu.
Tapauksessa, jossa lapsi elää helvetissä, ei hänellä ole käsitystä siitä, mikä on normaalia. Hän ei tiedä miten asioiden tulisi olla. Kukaan ei ole sitä hänelle kertonut. Miten voidaan olettaa, että hän tällaisessa tilanteessa puhuisi vieraille aikuisille kokemuksistaan? Suun avaaminen kun johtaisi lisääntyvään pahuuteen. Sanalla luottamus ei tällaisten lasten kohdalla ole mitään sisältöä.
On hyvä, että asiassa suoritetaan puolueeton tutkinta sosiaaliviranomaisten toimesta. Helsingin kaupungin sosiaalitoimenjohtaja on julkisuudessa vedonnut siihen, ettei yksittäisistä tapauksista voi puhua. Näin asioista tulee esiin kaikkien muiden näkökulma, kuin päätöksen tehneiden sosiaaliviranomaisten.
Odotan mielenkiinnolla mitkä ovat ne perusteet, joilla viranomaiset ovat antaneet lapsen asua isänsä luona. Nyt esiin tulleen tiedon varassa pahuus on ollut olemassa, se on eri toimijoiden puolelta jopa huomattu, silti viranomaisten puolelta on epäonnistuttu täydellisesti lapsen näkökulman havaitsemisessa. Asiassa ei liene olemassa mitään selityksiä ja oli lopputulos mikä tahansa, kuollutta lasta mikään ei tuo takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti