Räiskyvä persoona - se sinä olit. Ensihetkestä lähtein kodissasi tunsin itseni tervetulleeksi. Kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin tarjonnut minulle syömistä ja juomista tavalla jolla sinä sen teit. Kysyit kerta toisensa jälkeen halusinko jotain, vaikka olin jo monta kertaa kieltäytynyt. Sanoit muuttuneesi pohjalaisesta karjalaiseksi, jos ei muussa niin tarjoilujen määrässä. Ruokasi oli rakkauden osoitus lähimmäisillesi.
Kukaan ei myöskään koskaan ollut kysynyt minulta asioita yhtä suoraan kuin sinä. Mikään elämän käänne ei sinua pelottanut. Eri mieltä, sitä olit monta kertaa. Se ei jäänyt koskaan epäselväksi. Silti sinuun pystyi luottamaan. Olit nähnyt ja kokenut niin paljon elämässäsi, etteivät sinua mitkään tuulet katkaiseet. Heilutti kyllä oksiasi, taivuit välillä, mutta juuresi pitivät sinut aina pystyssä. Se, että joku ei mielipiteitäsi jakanut, ei estänyt sinua olemasta hänen ystävänsä. Elämää, sitä ei pitkävihaisuuteen pidä tuhlata.
Kerroit minulle asioita, joita et ollut sanonut pojillesi. He eivät kuulemma ymmärtäisi. Kyseessä oli naisten juttuja. Kuuntelin hiljaa. Elämäsi ei ollut ollut helppoa. Suuren perheen lapsena olit köyhistä oloista ponnistanut hyvään elämään. Jossain vaiheessa sanoit, että olen suosikkiminiäisi. Nauroin ja epäilin, että 500 kilometrin välimatkalla saattoi olla asian kanssa tekemistä. Hymähdit tälle - ehkäpä näin oli.
Sinulle annettiin paljon taakkoja matkasi varrella kannettavaksi, mutta myös paljon iloa. Sait kolme hienoa poikaa. Näit kuinka he kasvoivat järkeviksi nuoriksi miehiksi, kävivät koulunsa, löysivät elämänkumppaninsa ja asettuivat aloilleen. Lastenlapsesi tuottivat sinulle aitoa iloa. Sinulle jokaisen heistä syntymä oli ihme. Olit ylpeä isoäiti, joka muisti jokaisen syntymä- ja nimipäivän - myös miniöiden.
Lähtösi, se oli yllättävä. Aina kun erottiin halasit ja itkit. Tiesit, että koska tahansa saattaa olla viimeinen kerta.
Nyt emme enää tässä maailmassa tapaa. En saa enää maistaa riisipuuroasi, en murekettasi, en makaroonilaatikkoasi. En saa enää kahdenkymmenen vuoden toistuvan kertomisen jälkeen enää yhä uudelleen selittää ruokailun jälkeen, etten vieläkään pidä kiisseleistä ja kyllä juon edelleen vain puoli kuppia kahvia.
Olit hyvä ihminen. Monesta niin sanotaan, mutta harvasta aidosti sitä tarkoitetaan. Et halunnut kenelläkään pahaa ja pojillesi annoit kaiken minkä pystyitt.. Hyvä äiti, pojillesi paras mahdollinen se sinä olit.
Minulle olit tärkeä. Sanonta "elämä jatkuu" ei kuoleman akuutissa kosketuksessa auta, mutta sinun elämäsi se jatkuu meidän jäljelle jääneiden mielissä. Rakas anoppini lepää rauhassa. Olet sen ansainnut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti