Leijonanpentu

Kuuntele, kuuntele, kuuntele. Sydämen syke. Elämän ääni. Kuuntele. Kaikki on vielä hyvin.

Kaksi viikkoa sairaalassa. Anturit vatsan päällä vähintään neljä kertaa vuorokaudessa. Tarvittaessa enemmänkin, jos siltä tuntuu.

Kuuntele ktg-laitteen tasaista ääntä. Sydän sykkii. Katsele koneen paperille piirtämää käyrää. Se muistuttaa vuoriston sivukuvaa. Jättää jäljen sydämen lyönneistä, jotain konkreettista mihin tarttua. Sulje silmäsi ja tunnustele liikkeitä. Kyllä, vauva on edelleen hengissä.

Yhden kerran se tapahtuu. Laitteen luvut putoavat 140:stä alas 90:neen ja vielä alaspäin. Kone alkaa hälyttää. Järkyttävän kuuloinen summeri huutaa yhtä soittoa. Koko huoneen täyttää teollisesti tuotettu hätähuuto. Ääni, joka tulee leimaamaan elämäsi alkusoittoja vielä useita kertoja. Onneksi en sitä vielä tuolloin tiennyt.

Jotain on pielessä. Painan hätääntyneenä soittokelloa.

Hoitaja juoksee paikalle. Hän painelee vatsaa, tönii ja pökkii. Koettaa saada liikettä aikaiseksi. Ikuisuudelta tuntuvien sekuntien jälkeen anturi alkaa piirtämään jälleen käyrää ja huoneen täyttää tuttu "du-dum du-dum" -sointi. Pieni sydän sykkii taas kuten pitääkin.

Ehdin jo käydä mielessäni läpi Akselin ja Elinan kohtalon samalla kuin ajatuksissasi pyöri sananlasku "ei kahta ilman kolmatta".

Lääkäri tutkii vielä varmuudeksi ultralla. Kaikki näyttää olevan niinkuin pitääkin. Neiti lepäilee kohdussa ominaiseen tapaansa käsi oikean posken päällä. Tapahtuneelle ei löydy selitystä.

Kuolema pyyhälsi tällä kertaa ohitse. Ei pysähtynyt, hengähti vaan kohdallasi hetkeksi. Myöhemmin selvisi, että se kuitenkin otti jonkun mukaansa tästä sairaalasta. Toisen pienen elämän, aivan vierestä.

Synnytyspäivää edeltävänä päivänä olet vielä väärin päin kohdussa. Sinut pitäisi kääntää. Operaatio suunnitellaan iltapäiväksi. Aamulla sairaalan rannassa lähetän pyynnön kirkkaalle taivaalle, käänny nyt. Käänny, ettei tarvitse väkisin yritää.

Ja sinähän käännyit. Aivan itse omasta tahdosta. Osoitit luonteesi laadun.

Seuraavana päivänä synnyit. Yhden kerran sydänäänet heikkenivät ponnistushetkellä. Katosivat näytöltä. Tällä kertaa siihen löytyi selitys. Napanuorasi oli kietoutunut vasemman nilkkasi ympärille.

Muutoin kaikki meni hienosti. Lääkäri tutki sinut välittömästi. Kaikki näytti olevan kunnossa.

Olit täydellinen pieni elämän ihme. Sinulla oli tumma tukka, jossa oli valmiiksi vaaleita raitoja. Jotain mitä tässä sairaalassa eikä myöhemmin Lastenklinikallakaan oltu aikaisemmin nähty.

Pieni, mutta sitkeä, leijonanpentu, syntyi tasan kaksi vuotta sitten perheemme kuopukseksi. Elämäsi ensimmäiset viikot ja kuukaudet muistuttivat jälleen kerran siitä, että jokainen syntymä ja jokainen elämä on aito ihme - sellaisena se tulisi myös aina kohdata.