Ajattelin aina tulla kiittämään sinua. Käymään läpi tapahtuneen ja kertomaan sinulle kuinka tärkeää minulle oli, että seisoit vierelläni ja hoidit asiantuntemuksellasi työsi samalla kuunnellen minua lähimmäisenäsi.
Et koskaan piiloutunut valkoisen takkisi taakse. Sinun ei tarvinnut. Osasit asiasi eikä inhimillisen puolen näyttäminen vienyt arvovaltaasi vaan pikemmin kohotti sinun asemaan, jota ei pelkästään oppikirjoista lukemalla opita.
Olin sinulle potilas. Yksi monien joukossa. Uskallan kuitenkin väitää, että elämäni tapahtumaketju ja lukuisat kohtaamisemme saivat myös sinut avaamaan itsestäsi ovia, joiden läpi ei lyhyissä tarkastuksissa kävellä. Roolijako oli kuitenkin aina selvä. Rajat olivat kirkkaat ja niiden olemassaolo loi tutkimuksissa turvallisuuden tunteen.
Olen tavannut monia ammattisi edustajia. Elämäni varrella olen puristanut lukuisten valkotakkien kättä. He kuten muutkin ihmiset ovat minulle vain ja ainoastaan ihmisiä, vaikka nähdäkseni ihmisistä ei tule puhua käsitteillä "vain ja ainoastaan". Ihmisyydessä on kaikki. Sen pitäisi riittää. Jostain syystä näin ei kuitenkaan ole.
Osa piiloutuu takkinsa suojaan. Asettuu torniin, jossa kuvittelee olevansa muiden yläpuolella. Ehkä ajatus tästä luo jonkinlaisen suojan. Illuusion koskemattomuudesta. Ehkä jopa kuolemattomuudesta. Enää tällaiset kohtamiset eivät satuta. Aikaisemmin kyllä, jolloin tunsin itseni tilastomerkinnäksi tällaisia ihmisiä tavatessani.
Kanssasi ei koskaan ollut niin. En koskaan tuntenut itseäni vähempiarvoiseksi - tapaukseksi oppikirjojen sivuilta.
Säikähdin kun soitit minulle ja ilmoitit ettet voi tehdä viimeistä sovittua tutkimusta. Olit sairastunut. Vakavasti. Sinun ei olisi tarvinnut ottaa itse yhteyttä, olisit voinut laittaa apulaisesi asialle. Valitsit toisin. En ollut sinulle vain potilaskortti, tapaus, josta keskustellaan viikkopalavereissa. Olin ihminen, jolla oli merkitystä.
Olin sanaton. Täysin keskittynyt itseeni. Ajattelin ottavani yhteyttä kun kaikki on ohi. Kun tilanne on rauhoittunut.
Pitäisihän minun se tietää. Sellaista hetkeä ei koskaan tule. Elämässä on aina jotain. Aina löytyy joku syy olla ottamatta yhteyttä, käydä kiittämässä ja kertomassa kuinka tärkeä toinen ihminen on.
En ehtinyt. Kuolema tuli kohdallasi nopeasti. Kiitos ja hyvästi. Olit tärkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti