Katsoin eilen tv:stä Fredrik Skavlanin vetämää talkshowta. Ohjelmassa on yleensä mielenkiintoisia vieraita ja vaikka aiheita vain vähän raapaistaan pinnalta, saadan aikaiseksi mieleenpainuva cocktail.
Eilisessä ohjelmassa brittiläinen toimittaja Caitlin Moran kertoi kuinka hän on moderni ja iloinen feministi, jonka perussanomana on, että ihmisiä pitää kohdella kunnioittavasti. Hänestä on kammottavaa, että naiset asettavat itselleen erilaisia vaatimuksia ulkonäön ja olemisen suhteen, josta aiheutuu valtavia paineita. Esimerkiksi hän otti brasilialaisen vahauksen ja korkokengät. Jokainen muodostakoon itse oman mielipiteensä, näistä kahdesta asiasta.
Mutta mikä tämän tilanteen teki mielestäni mielenkiintoiseksi, että yhtenä vieraana oli ruotsalainen tositv-tähti Maria Montazami. Henkilö, jonka persoona oudolla tavalla kiehtoo minua. Hän, jos joku, on ilmeisesti täysin oma itsensä esiintyessään. Tämä pitää sisällä tietynlaisen täydellisen naiviuuden, lapsenomaisen rehellisyyden ja omituisen "torviuden", jos nyt tällaista sanaa edes on olemassa. Hän keittää miehelleen aamukahvit, pakkaa lounaan valmiiksi, vilkuttaa hyvästiksi ja viettää päivänsä sisustaen taloansa erilaislla tupsuilla ja suunittelee spinn off-tuotteita maailmanmarkkinoille jaloissaan kahdentoista sentin korkokengät.
Eilisessä ohjelmassa Moran sanoi Montazamille, että kyllä hänkin on Moranin mielestä feministi. Tässä kohdassa täytyy sanoa, että meikäläisen ymmärtämiskyky ei aivan loppuun asti riittänyt. Mutta tietysti, jos määritelmäksi riittää se, että feminismi on rock rollia, niin kai Montazamikin johonkin genreen kuuluu. Eipä silti, on vaikea löytää mitään toista ismiä, joka olisi niin hankalasti määriteltävissä kuin feminismi, joten parasta laittaa kaikki saman sateenvarjon alle vain. Poistukoon sieltä ne, jotka uskaltavat tai haluavat.
Ympäristöä hyvin kuvaava oli kuitenkin ruotsalaisen urheilutoimittaja Katarina Hultingin toteamus siitä, että hän uransa alkuaikoina, sai tv:ssä käyttää kolleegansa puvuntakkia esiintyessään. Tämä olikin kätevää, koska he olivat suurinpiirtein samankokoisia ja näin tv-yhtiö säästi varmaan aivan valtavan summan kustannuksissa. Ainoa ongelma asiassa oli se, että kolleega oli mies. Jollain lailla kuvaavaa on, että Hulting käytti tätä miesten puvun takkia, kyseenalaistamatta asiaa. Olisikohan onnistunut toisin päin?
Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että ihmisiä luokitellaan. Kaikkein vähiten, kun se tapahtuu sukupuolen perusteella. Mutta en silti allekirjoita sitäkään toteamusta, ettei sukupuolella olisi väliä. Kyllä sillä useasti on. Ei välttämättä suoraan, mutta välillisesti. Veikkaan, että kuvio Timo Räty - Hilkka Ahdekin näyttäisi aivan toisenlaiselta, jos Rädyn vastapuolena olisi mieshenkilö. Tai vastaavasti Ahteen vastapuolena toinen nainen.
Tästä huolimatta katson, että itse kukin pärjää parhaiten omana itsenään muistaen sen, että kenenkään toisen ihmisarvo ei ole toista pienempi tai suurempi. Mutta kyllä sukupuolissa erojakin on. Ja tylsäähän olisi, jos näin ei olisi. Skavlanin neljäs vieras oli norjalainen satiirikko Are Kalvö, joka on kirjoittanut libretton norjalaiseen jalkapallo-oopperaan.
Itsekin futista vierestä kaksikymmentä vuotta seuranneena, yllätyn edelleen tuon pelin voimasta. Ooppera kertoo siitä kuinka Norja vuonna 1998 voitti Brasilian jalkapallon MM-karsinta ottelussa ja kvalifisoitui itse kisoihin. Tuo ottelu kuulemma aiheutti lilliputti jalkapallomaa Norjassa aivan valtavan kansanjuhlan, jota ilmeisesti vieläkin muistellaan suurella lämmöllä. Tämä kai ei sinänsä ole ihme, kun miettii kuinka Suomessa hehkutettiin jääkiekon vuoden 1995 MM-kullalla vuosikausia. Ja kuitenkin jalkapallo ja jääkiekko ovat maailmanlaajuisesti täysin eri mittakaavassa olevia lajeja.
Siis ihan oikeasti jalkapallo-ooppera. Ajatus on aivan absurdi, mutta yksinkertaisuudessaan nerokas. Siinähän yhdistyy kaksi perinteistä stereotypiaa kaljaa litkivä penkkiurheilija mies ja viiniä hienosti siemaileva sofistikoitunut kultturelli nainen. Nämä kaksi yhteen ja "avot" menestys on varmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti