Katsoin eilen tv:stä Fredrik Skavlanin vetämää talkshowta. Ohjelmassa on yleensä mielenkiintoisia vieraita ja vaikka aiheita vain vähän raapaistaan pinnalta, saadan aikaiseksi mieleenpainuva cocktail.
Eilisessä ohjelmassa brittiläinen toimittaja Caitlin Moran kertoi kuinka hän on moderni ja iloinen feministi, jonka perussanomana on, että ihmisiä pitää kohdella kunnioittavasti. Hänestä on kammottavaa, että naiset asettavat itselleen erilaisia vaatimuksia ulkonäön ja olemisen suhteen, josta aiheutuu valtavia paineita. Esimerkiksi hän otti brasilialaisen vahauksen ja korkokengät. Jokainen muodostakoon itse oman mielipiteensä, näistä kahdesta asiasta.
Mutta mikä tämän tilanteen teki mielestäni mielenkiintoiseksi, että yhtenä vieraana oli ruotsalainen tositv-tähti Maria Montazami. Henkilö, jonka persoona oudolla tavalla kiehtoo minua. Hän, jos joku, on ilmeisesti täysin oma itsensä esiintyessään. Tämä pitää sisällä tietynlaisen täydellisen naiviuuden, lapsenomaisen rehellisyyden ja omituisen "torviuden", jos nyt tällaista sanaa edes on olemassa. Hän keittää miehelleen aamukahvit, pakkaa lounaan valmiiksi, vilkuttaa hyvästiksi ja viettää päivänsä sisustaen taloansa erilaislla tupsuilla ja suunittelee spinn off-tuotteita maailmanmarkkinoille jaloissaan kahdentoista sentin korkokengät.
Eilisessä ohjelmassa Moran sanoi Montazamille, että kyllä hänkin on Moranin mielestä feministi. Tässä kohdassa täytyy sanoa, että meikäläisen ymmärtämiskyky ei aivan loppuun asti riittänyt. Mutta tietysti, jos määritelmäksi riittää se, että feminismi on rock rollia, niin kai Montazamikin johonkin genreen kuuluu. Eipä silti, on vaikea löytää mitään toista ismiä, joka olisi niin hankalasti määriteltävissä kuin feminismi, joten parasta laittaa kaikki saman sateenvarjon alle vain. Poistukoon sieltä ne, jotka uskaltavat tai haluavat.
Ympäristöä hyvin kuvaava oli kuitenkin ruotsalaisen urheilutoimittaja Katarina Hultingin toteamus siitä, että hän uransa alkuaikoina, sai tv:ssä käyttää kolleegansa puvuntakkia esiintyessään. Tämä olikin kätevää, koska he olivat suurinpiirtein samankokoisia ja näin tv-yhtiö säästi varmaan aivan valtavan summan kustannuksissa. Ainoa ongelma asiassa oli se, että kolleega oli mies. Jollain lailla kuvaavaa on, että Hulting käytti tätä miesten puvun takkia, kyseenalaistamatta asiaa. Olisikohan onnistunut toisin päin?
Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että ihmisiä luokitellaan. Kaikkein vähiten, kun se tapahtuu sukupuolen perusteella. Mutta en silti allekirjoita sitäkään toteamusta, ettei sukupuolella olisi väliä. Kyllä sillä useasti on. Ei välttämättä suoraan, mutta välillisesti. Veikkaan, että kuvio Timo Räty - Hilkka Ahdekin näyttäisi aivan toisenlaiselta, jos Rädyn vastapuolena olisi mieshenkilö. Tai vastaavasti Ahteen vastapuolena toinen nainen.
Tästä huolimatta katson, että itse kukin pärjää parhaiten omana itsenään muistaen sen, että kenenkään toisen ihmisarvo ei ole toista pienempi tai suurempi. Mutta kyllä sukupuolissa erojakin on. Ja tylsäähän olisi, jos näin ei olisi. Skavlanin neljäs vieras oli norjalainen satiirikko Are Kalvö, joka on kirjoittanut libretton norjalaiseen jalkapallo-oopperaan.
Itsekin futista vierestä kaksikymmentä vuotta seuranneena, yllätyn edelleen tuon pelin voimasta. Ooppera kertoo siitä kuinka Norja vuonna 1998 voitti Brasilian jalkapallon MM-karsinta ottelussa ja kvalifisoitui itse kisoihin. Tuo ottelu kuulemma aiheutti lilliputti jalkapallomaa Norjassa aivan valtavan kansanjuhlan, jota ilmeisesti vieläkin muistellaan suurella lämmöllä. Tämä kai ei sinänsä ole ihme, kun miettii kuinka Suomessa hehkutettiin jääkiekon vuoden 1995 MM-kullalla vuosikausia. Ja kuitenkin jalkapallo ja jääkiekko ovat maailmanlaajuisesti täysin eri mittakaavassa olevia lajeja.
Siis ihan oikeasti jalkapallo-ooppera. Ajatus on aivan absurdi, mutta yksinkertaisuudessaan nerokas. Siinähän yhdistyy kaksi perinteistä stereotypiaa kaljaa litkivä penkkiurheilija mies ja viiniä hienosti siemaileva sofistikoitunut kultturelli nainen. Nämä kaksi yhteen ja "avot" menestys on varmaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naiset. Näytä kaikki tekstit
lauantai 17. maaliskuuta 2012
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Ajatuksia työpaikkakiusaamisesta
Viime viikolla julkaistiin kirja nimeltä "Miesten kanssa duunissa". Sen on toimittanut Krista Kinnunen ja se sisältää kolmisenkymmentä kirjoitusta työelämän syrjinnästä. Teoksen saaman julkisuuden perusteella kyse on ikävistä tapahtumista työpaikoilla, jotka nimenomaisesti kytkeytyvät naisen sukupuoleen.
En ole lukenut kirjaa, mutta voin jo kuvitella minkälaisista tarinoista siinä on kyse. Tilastollisesti tasa-arvoisessa maassa esiintyy sukupuoleen liittyvää työpaikkakiusaamista. On täysin turha käydä kieltämään etteikö tällaista tapahtuisi. Se, jos joku, olisi yksilöllisten kokemusten halveksimista ja toivotun keskustelun tyrehdyttämistä. Eli juuri sitä mitä nämä teoksen kertojat ovat työpaikoillaan kokeneet.
Jäin miettimään sitä, miksi aiheen esiin nostaminen on niin vaikeaa. Kirjan toimittanut Kinnunen totesi, että kyse on niin henkilökohtaisista ja iholle tulevista kokemuksista, että siksi moni ei halua eikä pysty niistä kertomaan. Toisena seikkana hän mainitsi sen, että muu työyhteisö sulkee silmänsä tältä toiminnalta eli antaa sen hiljaisella hyväksynnällään jatkua.
Tämä näyttää olevan yleinen reaktio suurinpaan osaan ihmistä kohtaavista henkilökohtaisista tragedioista. Ihminen jätetään niiden kanssa yksin. Ja sitten, jos niistä uskaltautuu puhua oikeassa seurassa, huomaa, ettei ehkä todellakaan ole kokemustensa kanssa ainoa. Kukaan vaan ei uskalla avata keskustelua asiasta. Tämä pätee jo pelkästään arkielämän suruihin, tapahtumiin joihin ei välttämättä liity niin sanotusti "ulkopuolista tekijää". Kaavan toistuminen on selkeä myös monessa rikoksessa. Uhrin kokemusketjukin näyttäytyy samanlaisena kuin mitä kirjassa tuodaan esiin näiden naisten osalta. Teon kohde alkaa epäillä omaa käyttäytymistään, omia motivejaan sekä pahimmassa tapauksessa uskoo itse olevansa syyllinen tilanteeseen.
Kuten asiassa on tullut ilmi muodot tälle työpaikkakiusaamisella ovat kovin erilaisia. Onko seuraava tapaus työpaikkakiusaamista? Korkeasti koulutettu nainen pyytää mahdollisuutta jäädä hoitovapaalle ja tehdä lyhyempää työaikaa, koska hänellä on siihen lain mukaan oikeus. Esimiehen vastaus on, että kyseinen laki on tarkoitettu sellaisille henkilöille, jotka työskentelevät toisenlaisissa ei-itsenäisissä työtehtävissä eli vastaus on kieltävä. Ei tämä nyt ainakaan ihan kaikkien oppikirjojen mukaan mene. Jos etuuksistaan haluaa pitää kiinni, on niistä taisteltava, mutta selvää on, ettei kaikilla ole voimaan näin tehdä. Ja kummalistahan on, että tällöin energiansa joutuu kohdistamaan asiaan, joka lain puolesta pitäisi olla itsestäänselvä, kuten senkin, että samasta työstä sama palkka.
Jos asiaa ei ole lakiin kirjattu, joudutaan miettimään subjektiiviseen kokemuksen merkitystä. Näinhän se tietekin useimmissa tapauksissa on. Tuntuu jokseenkin kummalliselta, että voitaisiin edes asettaa jonkilaiset objektiiviset kriteerit työpaikkakiusaamiselle. Ei ole olemassa mitään mittaria, joka osoittaisi mitkä teot tulee sallia ja mitkä ylittävät soveliaisuuden rajan. On jokseenkin absurdia, että tällaista edes joutuu miettimään.
Yksi syy miksi aiheen esiin nostaminen olisi vaikeaa, on tietenkin leimautuminen ja leimautuminen nimenomaan feministiksi. Nettikirjoittelussa tämä on jo otettu esiin. Argumentoiti tämän asian suhteen on yksinkertaista: kirjan kertojat ja toimittaja ovat naisia, joten kyse on feministisestä kirjallisuudesta. Jostain syystä sanaa feministi pyritään käyttämään lyömäaseena ja tällä tavoin vaientamaan koko keskustelu itse asiasta. Argumentti onkin itse asiassa aika kätevä. Sittenhän meillä onkin paljon sovinistista kirjallisuutta, eikä sen sisällöstä tarvitse sitten sen enempää keskustella.
Oikeasti on pelottavaa, että asiat koetetaan luokitella jonkin etukäteen määritellyn ismin alle. Itse minua aina hieman kavahduttaa, kun joku julistautuu jonkin tietyn ismin kannattajaksi. Asiat ovat kovin harvoin täysin mustavalkoisia ja monessa asiassa on kyse siitä miten käsitteet määritellään. Me kun kaikki teemme sen omista lähtökohdistamme. Miksei vain yksinkertaisesti puhuta siitä, miksi tällaista toimintaa on ja miten se saataisiin loppumaan? Keneltä tällainen asiallinen keskustelu on pois?
En ole lukenut kirjaa, mutta voin jo kuvitella minkälaisista tarinoista siinä on kyse. Tilastollisesti tasa-arvoisessa maassa esiintyy sukupuoleen liittyvää työpaikkakiusaamista. On täysin turha käydä kieltämään etteikö tällaista tapahtuisi. Se, jos joku, olisi yksilöllisten kokemusten halveksimista ja toivotun keskustelun tyrehdyttämistä. Eli juuri sitä mitä nämä teoksen kertojat ovat työpaikoillaan kokeneet.
Jäin miettimään sitä, miksi aiheen esiin nostaminen on niin vaikeaa. Kirjan toimittanut Kinnunen totesi, että kyse on niin henkilökohtaisista ja iholle tulevista kokemuksista, että siksi moni ei halua eikä pysty niistä kertomaan. Toisena seikkana hän mainitsi sen, että muu työyhteisö sulkee silmänsä tältä toiminnalta eli antaa sen hiljaisella hyväksynnällään jatkua.
Tämä näyttää olevan yleinen reaktio suurinpaan osaan ihmistä kohtaavista henkilökohtaisista tragedioista. Ihminen jätetään niiden kanssa yksin. Ja sitten, jos niistä uskaltautuu puhua oikeassa seurassa, huomaa, ettei ehkä todellakaan ole kokemustensa kanssa ainoa. Kukaan vaan ei uskalla avata keskustelua asiasta. Tämä pätee jo pelkästään arkielämän suruihin, tapahtumiin joihin ei välttämättä liity niin sanotusti "ulkopuolista tekijää". Kaavan toistuminen on selkeä myös monessa rikoksessa. Uhrin kokemusketjukin näyttäytyy samanlaisena kuin mitä kirjassa tuodaan esiin näiden naisten osalta. Teon kohde alkaa epäillä omaa käyttäytymistään, omia motivejaan sekä pahimmassa tapauksessa uskoo itse olevansa syyllinen tilanteeseen.
Kuten asiassa on tullut ilmi muodot tälle työpaikkakiusaamisella ovat kovin erilaisia. Onko seuraava tapaus työpaikkakiusaamista? Korkeasti koulutettu nainen pyytää mahdollisuutta jäädä hoitovapaalle ja tehdä lyhyempää työaikaa, koska hänellä on siihen lain mukaan oikeus. Esimiehen vastaus on, että kyseinen laki on tarkoitettu sellaisille henkilöille, jotka työskentelevät toisenlaisissa ei-itsenäisissä työtehtävissä eli vastaus on kieltävä. Ei tämä nyt ainakaan ihan kaikkien oppikirjojen mukaan mene. Jos etuuksistaan haluaa pitää kiinni, on niistä taisteltava, mutta selvää on, ettei kaikilla ole voimaan näin tehdä. Ja kummalistahan on, että tällöin energiansa joutuu kohdistamaan asiaan, joka lain puolesta pitäisi olla itsestäänselvä, kuten senkin, että samasta työstä sama palkka.
Jos asiaa ei ole lakiin kirjattu, joudutaan miettimään subjektiiviseen kokemuksen merkitystä. Näinhän se tietekin useimmissa tapauksissa on. Tuntuu jokseenkin kummalliselta, että voitaisiin edes asettaa jonkilaiset objektiiviset kriteerit työpaikkakiusaamiselle. Ei ole olemassa mitään mittaria, joka osoittaisi mitkä teot tulee sallia ja mitkä ylittävät soveliaisuuden rajan. On jokseenkin absurdia, että tällaista edes joutuu miettimään.
Yksi syy miksi aiheen esiin nostaminen olisi vaikeaa, on tietenkin leimautuminen ja leimautuminen nimenomaan feministiksi. Nettikirjoittelussa tämä on jo otettu esiin. Argumentoiti tämän asian suhteen on yksinkertaista: kirjan kertojat ja toimittaja ovat naisia, joten kyse on feministisestä kirjallisuudesta. Jostain syystä sanaa feministi pyritään käyttämään lyömäaseena ja tällä tavoin vaientamaan koko keskustelu itse asiasta. Argumentti onkin itse asiassa aika kätevä. Sittenhän meillä onkin paljon sovinistista kirjallisuutta, eikä sen sisällöstä tarvitse sitten sen enempää keskustella.
Oikeasti on pelottavaa, että asiat koetetaan luokitella jonkin etukäteen määritellyn ismin alle. Itse minua aina hieman kavahduttaa, kun joku julistautuu jonkin tietyn ismin kannattajaksi. Asiat ovat kovin harvoin täysin mustavalkoisia ja monessa asiassa on kyse siitä miten käsitteet määritellään. Me kun kaikki teemme sen omista lähtökohdistamme. Miksei vain yksinkertaisesti puhuta siitä, miksi tällaista toimintaa on ja miten se saataisiin loppumaan? Keneltä tällainen asiallinen keskustelu on pois?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)