"Siis ihan oikeesti mä en enää kestä! Meidän vessanpöntössä on krokotiili!!!!" Tällä neiti kolmetoista veen riemunkiljahduksella alkoi taas yksi päivä. Neiti ysiveen mielestä kyseinen alligaattori oli aivan liian pieni. Tuohon huutoon nähden kyse olisi pitänyt olla vähintäänkin megapedosta, jostain suursaalistajasta, jonka olisi voinut taltuttaa jollain Harry Potterin kuuluisista loitsuista. Herra viisveetä taas kävi itkettämään. Nyt se hukkuu eikä sitä enää ikinä saa takaisin leikkeihin.
Neiti yksvee, syypää koko episodiin, taputti käsiään. Näin riemullisen koko perheen yhteenkokoontumisen hän taas sai aikaiseksi heittämällä isoveljensä Duplo-krokotiilin omasta mielestään oikeaan ympäristöön eli veteen. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, eihän sitä koskaan tiedä mitä niissä viemäreissä ihan oikeasti asustaa... Varsinkin kun seuraa enemmän tai vähemmän aktiivisesti realistisia amerikkalaisia poliisisarjoja.
Ei muuta kuin kalastamaan vihreä peto pytystä ja suoraan kiehuvaan veteen desinfioitavaksi. Toivottavasti reaktio ei ole sama kuin MasterChefissä elävien hummereiden lahtaaminen. Jotenkin vaan keitetty krokotiili tässä tilanteessa tuntui oikealta ratkaisulta.
Välillä mietin, että näissä lastenhoidon raamatuissa ja asiantuntijoiden neuvoissa, ei oikein ikinä päästä kiinni täysin reaalielämään ja sen eteen tuomiin ihmeellisyyksiin. Siis mitä tehdä tilanteessa, jossa herra viisvee juoksee alakertaan huutaen kuin päätä irti leikattaisiin. Ensiksi pitäisi saada lapsi niin paljon rauhoittumaan, että saa jonkinlaisen selkokielisen vastauksen siitä mitä on tapahtunut ja samalla pitää koettaa yleissilmäyksellä katsoa vuotaako verta jostakin tai onko jokin paikka todella vakavasti vioittunut. Sitten muutaman minuutin hysteerisen huudon jälkeen selviää, että joku on purrut häntä niskaan ja kipu ei hellitä.
Kokemattomista tämä voi kuullostaa todella vakavalta ja vaatia vähintään koko talon mittaisen desinfiointioperaation, kuten joka syksyisessä koulut ja täit -ilmiössä. Mutta ei muuta kuin syvä hengenveto ja niskan tarkistus ja löytyihän se syyllinen. Harmaa epäämääräinen limainen nuljaska - sänkyyn jäänyt vanha purukumi, joka oli tarttunut takatukkaan tyynystä.
Ok, moni voi olla sitä mieltä, että todellakin tulee desinfioda koko talo, mutta päädyin kuitenkin leikkaamaan purkan irti ja siivoamaan sängyn ja sanomaan noin miljoonannen kerran, että purkat, kuten kaikki muutkin roskat, laitetaan roskikseen. En tiedä olisiko jollain supernannyllä, jonkinlainen keino saada nämäkin elämänihmeet noudattamaan tällaisia perussääntöjä. Minun kykyni eivät riitä ja olen todellakin aidosti kiitollinen kun näitä "supertyyppejä" ilmestyy kuvaruutuun ja voin koettaa etsiä pieniä kikkoja tämän arjen hallintaan. Tai sitten en.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti