”Hakkarainen oli oikeassa!”

Matkustin junalla Tampereelle. Selvisin lipun ostamisesta Vr:n uudistuneessa verkkokaupassa suht kivuttomasti, vaikka nettiputiikki väen väkisin koetti myydä minulle lipun välille Vaala-Tammisaari. Kaikki kunnia vaalalaisille, mutta minulla ei ole pienintäkään käsitystä siitä missä paikkakunta on, mutta sen tiedän, ettei se ollut haluttu lähtöpaikka.

Kun olin päässyt yhteisymmärrykseen masiinan kanssa siitä mistä mihin matkustan, tuli valittavaksi reitin aikataulutus. Se onnistui näppärästi klikkaamalla pallukkaa ajallisesti oikean kulkuyhteyden kohdalla. Kunnes tuli maksukohdan aika. Järjestelmä oli valinnut puolestani aikaisemman junayhteyden ja paljon myöhäisemmän paluun, kuin mitkä omasta mielestäni itse olin näpytellyt. Ei muuta kuin taas koko homma uusiksi. Koneiden älykkyys alkaa hipoa jo pelottavia tasoja, kun ne tietävät matkastasi enemmän kuin sinä itse. Tieteiselokuvien maalaama uhkakuva alkaa vähitellen lähestyä todellisuutta ;-)

Junamatkat sinänsä ovat varsin viihdyttäviä. Ainakin, jos ne tältä kannalta ottaa. Jäyhät pohjalaisetkin lörpöttävät suunsa puhtaaksi, jos ei muuten niin kännykässään siten, että kuulet uusimat tapahtumat ihmisten elämästä sillä tasolla, ettet kuvitellut sellaisen olevan mahdollista kuin pitkässä ja luotettavassa ystävyyssuhteessa. Aviopuolisolle ei sellaisia juttuja kerrota, mitä jotkut suureen ääneen kaikkien kuultavaksi julkisissa kulkuvälineissä.

Minun kanssa samassa vaunussa oli seurue, joka oli matkalla Tenerifalle. Matkakohteesta ja sen tuttuudesta osapuolille ei ollut epäilystäkään, koska reissulaiset puhuivat tulevasta lomastaan rohkeasti ja korkeasti kailottaen. Kyse oli kahdesta jo varttuneempaan ikään ehtineestä pariskunnasta. He tiesivät millä rannalla itsenäisyyspäivän juhlallisuudet järjestetään sekä sen mistä paikallinen suomiseura kohteesta löytyy. Myös se oli selvää, että rantabulevardin päässä olevaan ravintolaan ei mennä uudestaan, koska siellä ei tarjoilla tietyn merkkistä olutta. Lisäksi tarkoitus oli tavata tuttuja, jotka olivat asettuneet etelän lämpöön ihan pysyvästi.

Ihan sitä juttuja kuunnellessa tuli sellainen olo, että itsekin pääsi matkalle. Lämpöaalto ja suomea kauniisti murtaen puhuvien espanjalaisten piirteet hahmottuivat edessäni ja pystyin jo melkein maistamaan sangrian maun suussani. Niin täydelliseltä kaikki kuulosti. Kunnes palattiin takaisin suomineidon helmoihin. Siis jutuissa.

Yksi seurueen miehistä totesi matkustaneensa viime keväänä ensimmäisen kerran metrossa. Siis ihan maanalaisella Helsingissä. Kyseessä oli lyhyt matka – ihan vaan muutama pysäkin väli. Mutta kovin syvälle maan alle piti mennä ja tiedättekö mitä? Metroasemilla oli ulkomaalaisia. Siis aivan kamala määrä. Eivätkä ne tehneet mitään muuta kuin olivat vaan. Siis aivan toimettomina. Eli tästä ne perussuomalaiset puhuvat miehen mukaan puhuivat. Ja vielä täyttä asiaa, hän jatkoi: "Hakkarainen oli oikeassa – uhka on todellinen".

Minulle jäi epäselväksi, että mikä ihmeen uhka. Minun logiikkani mukainen ymmärrys katosi, jo tarinan ensimetreillä. Missasinko jonkin olennaisen kohdan kertomuksessa? Seuruehan oli menossa suomalaisena ulkomaille ja ehkäpä jopa ihan vaan oleilemaan siellä toimettomana, kuten moni heidän ystäväpariskunta oli tehnyt, jopa ihan pysyvästi. Siis kuka ja/tai mikä on uhka ja kenelle loppujen lopuksi?