Tv:stä tuli vähän aikaan sitten dokumentti köyhyydestä ja sen periytymisestä. En aio puuttua tämän yksittäisen perheen asioihin. Siihen minulla ei ole oikeutta. Tällä viikolla kuulin radioista kuinka juontaja Whitney Houstonin esittämän kappaleen jälkeen totesi, laulajattaren kohtalon johtuvan ympäröivästä yhteiskunnasta. Houstonin kohtalostakaan en yksityiskohtia tiedä, vaan ainoastaa sen, mitä julkisuus meille valikoivasti kertoo. Eilen uutisoitiin perussuomalaisen kansanedustajan avustajan blogista, jossa esitettiin, että ulkomaalaiset ja suomenruotsalaiset määrättäisiin käyttämään hihamerkkiä, jotta heidän tunnistaminen olisi helpompaa. Tämän blogikirjoituksen luin ja tulostin itselleni. Mutta miten nämä kaikki asiat liittyvät yhteen?
Joidenkin mielestä ei varmaan mitenkään, mutta nähdäkseni jotain yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyy. Kahdessa ensin mainitussa yhteiskunta on selvästi ja näkyvästi mukana. Köyhä perhe ja menestynyt laulajatar, onko heistä toinen tai ehkä molemmat aidosti yhteiskunnan "uhreja". Sanotaan, että yksilön valinnoista puhuvat ainoastaan ne, joilla niitä on. Ne joilla niitä väittämän mukaan ei ole, ovat olosuhteiden uhreja eivätkä itse näe mitään valinnan mahdollisuuksia. Jos valinannan mahdollisuutta ei näe, tarkoittaako se sitä, että niitä ei ole?
Ei tietenkään. Ei ainakaan tässä maassa.
On vaikea nähdä, että materian osalta mitattuna huono-osaisisiin oloihin syntyneillä, ei olisi mahdollisuutta muuhun kuin periytyvään huono-osaisuuteen. Ei se näin yksiselitteistä voi olla. Tietysti, jos hallitseva ajatus on, ettei muita vaihtoehtoja ole, on vaikea väittää, että kyse on yksilön valinnasta. Mutta onko näköalattomuus yhteiskunnan syy?
Minua on aina kavahduttanut ja kavahduttaa edelleen kaiken vastuun sysääminen jollekin muulle kuin itselleen. Ei niinkään, että uskoisin vain ja ainoastaan ajatukseen "jokainen on oman onnensa seppä", vaan se, että miten helposti ihmiset luovuttavat oman elämänsä "kasvottoman" yhteiskunnan käsiin. Ajelehtiminen yhteiskunnan "armoilla" ilman itse asettamaa suuntaa ja luottamalla siihen, että muut tietävät mikä sinulle on parasta, se on pelottava ajatus. Sanonta "hyvä renki - huono isäntä", on ehkä yksi varteenotettava lähtökohta.
Yhteiskunnan tulee olla rakennettu siten, että myös heikompiosaisilla on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Tätä perustaa ei saa rapauttaa. Mutta onko yhteiskunnan vastuulla se, miten ihminen elämäänsä toteuttaa? Loppujen lopuksi ei. Yksilön vapautta on kunnioitettava. Asia, jota voidaan tehdä, on näyttää vaihtoehdot ja tehdä selväksi, että ne ovat todellisia. Kunkin ihmisen omat kyvyt asettavat tietenkin omat rajansa, mutta mikään ei estä valitsemasta olemassaolevista vaihtoehdoista itselleen parhaiten sopivaa.
Houstonin kohtalo on valitettava. Mutta en kovinkaan selvästi näe yksiselitteisesti yhteiskunnan syyllisyyttä asiaan. Jos ihminen menestyy ulkoisesti, ei se tarkoita sisäistä menestystä. Nämä kaksi asiaa on täysin eri asia. Itsensä ja onnensa löytäminen ei loppujen lopuksi ole viime kädessä ulkoisista olosuhteista riippuvia. On selvää, että tietyissä olosuhteissa, asia voi edetä nopeammin, mutta tae mistään se ei ole. Jos laulajatar ei löytänyt tasapainoa itsensä kanssa, ei nähdäkseni ole oikein etsiä syyllistä vain kasvottomasta yhteiskunnasta.
Sitten tämä perussuomalaisten show. Yhteiskunta ottaa vastaan maahanmuuttajia ja pakolaisia (jotka muuten ovat kaksi täysin eri asiaa). Tästä johtuen jotkus katsovat oikeudekseen asettaa heidät toisen luokan ihmisiksi. Kasvottoman yhteiskunnan toimet oikeuttavat yksilötason rasisimiin. Muuta perustelua ei tarvita. Suomenruotsalaisten niputtamisesta blogikirjoituksessa tällä samaan ajatuskuviolla, en löydä edes tätä pientä kausaaliteettia.
Miten tämä ihmisten luokittelu oikein toimii? Millä perusteella joku on esimerkiksi enemmän Suomen kansalainen kuin joku toinen? Ja millä perusteella ne muut maat ja niiden kansalaiset ovat vähempiarvoisia kuin Suomen kansalaiset? Mikä suomalaisista tekee niin ylivertaisia? Olisiko se tässä omituisessa ajatusmaailmassa kuitenkin juuri se yhteiskunta? Beats me, mutta minä en ehkä olekaan aito suomalainen, ainakin jos sukupuuta tarpeeksi taaksepäin katsotaan. Ja epäilenpä, ettei kovin moni muukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti