Oikeudenkäynnin mieli ja Norjan tapahtumat

Hän oli ”pieni ihminen”, sanoi yksi saarelta selvinnyt. ”Hullu, mutta ei mielisairas”, kirjoitti joku. Ihmiset tarvitsevat määritelmiä koettaessaan pukea sanoiksi, jotain mille ei sanoja ole. Itse en koeta edes sanoilla selittää kyseistä henkilöä. Hänen tekonsa ovat nyt oikeuden punnittavana ja mielentilan arvioivat psykiatrian ammattilaiset. Se, että hänestä saadaan aikaiseksi kaksi vastakkaista mielentilalausuntoa, kertonee jotain ihmismielen määrittelyn vaikeudesta. Syytetyn maailmankuva on vääristynyt, mutta onko hän syyntakeinen vai syyntakeeton, sen ratkaisee oikeus.

Mediashow puhuvat jotkut. Kommentteja siitä, että jopa oikeudenkäynti kuuluisi syytetyn suunnitelmiin, on lausuttu. Sen tiedostaminen, että saaren tapahtumat puidaan oikeudessa, ei vaadi minkäänlaista suunnitelmallisuutta. Asia on oikeusvaltiossa täysin selvä ilman mitään etukäteisvalmisteluja. Tämän ihmisen suunnitelma ei ulotu oikeudenkäyntiin, jos sillä tarkoitetaan sitä, että hän jotenkin sitä "kontrolloisi".

Onko kyse sitten mediashowsta, sen saa jokainen itse päättää. Mutta mikä olisi vaihtoehto? Oikeudenkäynti suljettujen ovien takana? Kenen etua se palvelisi?

Väitän, että asian puiminen avoimin ovin oikeudessa, on hyväksi sekä kaikille asianosaisille että muille. Mitä tapahtuisi, jos tuomio tulisi suljetun käsittelyn jälkeen? Väitän, että se aikaansaisi varmasti erilaisia teorioita siitä, mitä todellisuudessa tuomioistuimen ovien sisäpuolella tapahtui.

Se, kun syyttäjä nyt luki ääneen jokaisen menehtyneen koko nimen, syntymävuoden ja kuolintavan, tuo nämä henkilöt vielä lähemmäksi meitä kaikkia. He näyttäytyvät aitoina ihmisinä oikeusjärjestelmässä, ei pelkkinä numeroina ja lukuina. Samalla myös nähdään miten järjestelmä toimii.

Meillä kaikilla on omat demonimme. Mutta se, että joidenkin demonit aikaansaavat syyttömien ihmisten kuoleman, on käsittämätöntä. Ja jos mahdollista vielä vähemmän ymmärrettävää se on, kun kohteena ovat lapset ja nuoret.

Puolustusasianajaja sanoi, että tämä juttu on vienyt hänen sielunsa. Lause on karmaisevuudessaan kuvaava. Silti hän tekee työnsä. Ja hänen tuleekin se tehdä. Oli teko mikä tahansa syytetyn ei tarvitse istua yksin omalla puolellaan oikeussalia. Kyse ei koskaan ole siitä, että syyllisestä koetettaisiin tehdä syytöntä, vaan se, että myös hänen näkemyksensä tapahtumista tulee saattaa oikeuden tietoon – olivat ne sitten kuinka absurdeja tahansa.

Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on välttämätön. Sekä siksi, että huolimatta tällaisesta järjettömästä teosta, oikeusjärjestelmä toimii, sekä siksi, että oikeudenkäynti voidaan nähdä eräänlaisena rituaalina, aivan kuin hautajaiset yllättävän kuoleman jälkeen. Ne saavat aikaiseksi jonkinlaisen turvan, varmuuden siitä, että on järjestelmä, joka ei petä ja joka tekee oman osansa suuressa kokonaisuudessa. Mielivallan keskellä on olemassa jotain varmaa, jota tällainenkaan hirmuteko ei estä toimimasta.