tiistai 24. huhtikuuta 2012

Raha ja vaikutusvalta

Katsoin juuri tulleen Ajankohtaisen Kakkosen ja jäin jälleen kerran miettimään ihmisten logiikaa. Jos henkilölle lahjoitetaan rahaa, jotta hän pääsisi tiettyyn asemaan, onko tosiaan oletusarvona se, että kyseinen lahjanantaja ei odota minkäälaista vastavuoroisuutta antamaansa suoritusta vastaan.

Lähtökohtaisesti tietysti lahja itsessään on yksipuolinen oikeustoimi.Kaikki oikeustieteen perusteita opiskelleet tietävät, että silloin puhutaan vastikkeettomasta suorituksesta. Toiselta osapuolelta ei edellytetä mitään erityistä. Ainoastaan voidaan puhua lahjan vastaanottamista tai vaihtoehtoisesti siitä kieltäytymistä.

Mutta onko se näin yksinkertaista, kun puhutaan päättäjistä? Rikoslain tunnusmerkistön mukaiset lahjusrikkomuksissa puhutaan lahjan tai muun edun vastaanottamisesta, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan vastaanottajan toimintaan. Tämä tietenkin edellyttää, että vastaanottaja on ylipäätään siinä asemassa, että rikosoikeudellinen vastuu tältä osin toteutuu.

En ota kantaa siihen miten asiat tulisi tuomioistuimessa ratkaista. Sieltä löytyy laintulkinnan asiantuntemus. Se mikä minua mietityttää on se, että ovatko ihmiset aidosti immuuneja sille kuka ja mikä taho heille varoja lahjoittaa? Näin ainakin osa tuntuu väittävän.

Missä määrin on uskottavaa sanoa, ettei sillä ole mitään vaikutusta tekemisiin, kuka toimintaa on rahoittanut? Nähdäkseni jo pelkästään varojen vastaanottaminen luo tietyn oletusarvon. Päättäviin asemiinhan valitaan nimenomaan tiettyjä intressitahoja edustavia henkilöitä. Tässä asiassa ei itsessään ole mitään pahaa. Mutta se, että rahalla ostetaan valtaa, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa tapahtuu, ei ole toivottava kehityksen suunta.

Ajatusrakennelma siitä, että voi vastaanottaa varoja ja silti olla edustamatta rahoittajaa, on sinänsä mahdollinen, mutta kyllä siinä maalaisjärjellä ajatellen tietty epäloogisuus on. Onko sitten näin, että ihmiset ovat tavanomaisten oletettavien käyttäytymismallien "yläpuolella", kunnes toisin todistetaan? Lopulliset rajanvedot tehdään sitten oikeudessa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti