Arvokas joulu

Hiljaisena asettelen jäälyhdyt kiven eteen. Toisen Akselille ja toisen Elinalle. Sytytän kynttilän ja katselen niiden pientä liekkiä, joka valaisee lyhtyjen seinän hennot kuviot. Näky on kaunis ja hauras kuin itse elämä.

Seison ja tuijotan liekkien leikkiä. Tämä on se mitä näille lapsille pystyn joka joulu antamaan - pienen valon suuren lumen keskellä. Tunnen lämpimän kyyneleen vierivän poskeani pitkin. En vieläkään ymmärrä miksi. En tiedä miksi minun piti tämä kokea. Olen läsnä tässä pienessä pysähtyneessä hetkessä elämässäni. Tapahtumassa joka toistuu vuodesta toiseen vuodenaikojen vaihtuessa samanlaisena, mutta kuitenkin erilaisena.

Koko joulu on suuri ristiriita. Se sisältää paljon, mutta joku olennainen puuttuu. Kaikki ovat läsnä, mutta silti jotain tärkeää on poissa. Pitäisi rakentaa lämpö niistä palasista mitä on sisältäen myös sen mikä puuttuu.

Käännän katseeni kohti muita hautoja ja näen miehen joka juoksee palava hautakynttilä kädesään. Hän tiputtaa sen nopeasti kiven eteen ja juoksee takaisin kohti parkkipaikkaa. En tiedä hänen tarinaansa, mutta hänen näkemisensä saa minut surulliseksi. Onko niin, että kynttilän vieminen on vain velvollisuus? Jotain mitä on pakko tehdä? Kenen vuoksi se silloin tapahtuu?

Katson ympärilläni olevaa valomerta. Ajattelen jokaisen kynttilän edustavan muistamista. Mutta minkälaista muistoa? Kiireistä, pakotettua, tukahdutettua, katkeraa vai lämmintä, tärkeää, arvokasta ja korvaamatonta? Ehkä kaikkein suurinta kaipausta rakkainta kohti, joka ei ole enää läsnä.

Surun ollessa läsnä elämässä se värittää pyhät olemuksellaan. Se kanttaa värähtelyllään jokaisen tapahtuman ja jokaisen hetken. Se nostaa esiin muistot, jotain mitä on joskus ollut tai jotain mitä ei koskaan tullut olemaan. Se värjää elämän ikuisesti. Esiin se tulee välillä heikompana ja välillä suurempana. Poissa se ei koskaan ole.

Toivon, että tässä ajassa, juuri tässä hetkessä, muistan kuinka arvokas elämä on. Muistan kertoa eläville lapsilleni kuinka rakkaita he ovat. Kuinka he itsessään ovat elämän tarkoitus ja jo heidän olemassaolonsa on merkityksellistä. Sillä ihan jokainen hetki, voi olla se viimeinen.

Toivon, että elämän minusta jättäessä, heillä on aikaa pysähtyä haudalleni, asettaa sille kynttilä ja muistella hetki yhteistä taipalettamme ja toivon, että suurin osa muistoista on hyviä.