Elämässä, jossa on neljä elävää lasta, mies joka tekee iltatöitä ja itse on yksityisyrittäjä, joutuu tasaisesti tekemään erilaisia järjestelyjä, jotta asiat toimivat. Perjantaina oli yksi sellainen tilanne.ästä johtuen meidän neiti kolmetoista vee, joutui hetken pitämään herra kuusveetä ja neiti kaksveetä jumppasalilla. Ei suositeltavaa, mutta muuten en vaan saanut aikatauluja ja logistiikkaa siltä päivältä toimimaan.
Kun ajoin koulun pihaan, jossa jumppaharjoitukset olivat, oli salin sisäänkäynti kansoitettu noin kymmenellä nuorella. Yksi oli kiivennyt oven yläpuolella olevan katoksen päälle, toinen oli sinne menossa ja muut kannustivat ja hengailivat oven liepeillä. Siis sen sisäänkäynnin edessä, josta alle kymmenenvuotiaiden tyttöjen oli tarkoitus käydä sisään ja ulos.
Ajoin oven eteen ja laitoin pitkät päälle autossani nähdäkseni tilanteen. Marraskuussa kun on jo ihan säkkipimeää puoli viiden aikoihin. Nousin autosta ja pyysin poikia tulemaan alas katoksen päältä. Sanoin, että jos haluavat kiipeillä niin vieressä on siihen tarkoitukseen rakennettuja telineitä.
Nuoret tuijottivat minua, kun avaruudesta pudonnutta olentoa. En tiedä, ehkä heitä ei ennen ollut siinä paikassa komennett, koska hämmästyksekseni pojat kapusivat alas katolta.
Soitin voimistelusalin ovikelloa ja ovi avattiin minulle. Kun olin vetämässä ovea perässäni kiinni, tunki joku sankareista vähintään kokoa 43 olevan kenkänsä oven väliin ja oli tulossa sisään saliin. Pyysin ystävällisesti tätä tulevaisuuden toivoa poistamaan mononsa, jotta voin sulkea oven.
Tämän jälkeen he roikkuivat ovenkahvassa toisella puolella ja sain kiskaista kunnolla, jotta ovi lukkiutui. Sisällä salissa oli siis tyttöjä iältään korkeintaan kymmenen vuotta ja heidän nuoria teinivalmentajia.
Puin nuorimmaiseni päälle ja pukuhuoneessa seisoi seitsemänvuotias tyttö, joka ei uskaltanut mennä ulos salista nuorison hengailessa siinä ulkopuolella. Pyysin neitokaista odottamaan, että saan juniorini puettua niin ja voin tulla ulos yhdessä hänen kanssaan.
Tänä aikana nämä Suomen tulevaisuudenrakentajat rimputtivat salin ovikelloa yhtäsoittoa koko ajan häiriten voimistelijoita.
Astuin salista ulos yhdessä omien lasteni sekä ylimääräisen neitin kanssa. Tyttönen juoksi nopeasti ulkopuolella odottavan vanhempansa autoon ja minä jäin juttelemaan nuorten kanssa. Heidän määränsä oli tänä aikana lisääntynyt sillä mikä onkaan parempi paikka viettää perjantai-iltaa kun paikallisen ala-asteen piha?
Pyysin nuoria poistumaan ja jättämään tytöt rauhaan. Sanoin myös näille joidenkin vanhempien kullannpuille, että annoin tytöille salissa ohjeen soittaa poliisille, jos häirintä jatkuu. Pienen ystävällisen keskustelun ja sen jälkeen kun muutama huomiota vaille jäänyt yksilö esitti minulle voimistelutemppuja nämä tulevaisuudentoivot poistuivat paikalta.
Jäin vielä hetkeksi neiti kaksveen ja herra kuusveen kanssa sysipimeään pihaan ihan vaan varmistaakseni, että nuorukaiset eivät palaa paikalle. Mietin, että vaikka monen mielestä kyse oli normaalista nuorten toiminnasta, niin aidosti tilanne pelotti sisälläolevia jumppareita. Oli hyvä, että tulin paikalle. Ehkä loukkasin jonkun paikalla olleen kullannupun vanhempia, komentamalla heidän jälkeläisiään. Mutta loppujen lopuksi kenellä kasvatusvastuu tällaisissa tilanteissa on? Mielestäni ihan jokaisella.
Tein ilmeisesti kuitenkin jonkinlaisen positiivisen vaikutuksen, kun seuraavana päivänä kaupassa käydessäni yksi näistä paikalla olleista vesoista tunnisti minut ja tervehti iloisesti. Ei ilmeisesti ollut kuitenkaan kovin traumaattinen kohtaaminen täti-ihmisen kanssa tällä klopilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti