Tiedetään, että kovin moni asia maailmassa voi olla epäreilu, mutta miten onkaan, että sisaruussuhteissa tämäkin tuntuu jotenkin kertautuvan. Siis meillä esimerkiksi neiti ysiveen mielestä on epäreilua se, että neiti kolmetoista veen lukujärjestys muuttui siten, että koulu loppuu joka päivä viisi yli kaksi. Syyslukukaudella se loppui joinain päivinä vasta kymmentä vaille kolme. Miten tämä on vääryys nuorempaa kohtaan, ei oikein aukene minulle. Hänen koulupäivänsä, kun loppuu aina viimeistään kello kaksi ja tämän lisäksi ne useimmiten alkavat myöhemmin kuin vanhimman sisaruksen.
Väärin oli myös se, että isosisko sai bussikortin. Koulun vaihtuessa keskustaan, tarvitsee hän sitä koulumatkojaan varten. Sillä, että neiti ysivee bussikyytejä tarvitse, hänen koulumatkansa kun on alle kilometrin ja harrastuksiin saa aina kyydin, ei ole vääryyden suhteen merkitystä. Ilmeisesti kortti pitäisi kuitenkin saada...
Oikein ei myöskään ole se, että kolmetoista vee saa mennä yön yli syntymäpäiville ystäviensä luokse. Sillä, että hän on vanhempi ja kaverit ovat päättäneet järjestää tällaiset juhlat, ei ole merkitystä eikä myöskään sillä, että nuoremmat kyllä aina pääsevät myös niille syntymäpäiville, joille he ovat kutstuttu. Paitsi, että eivät pääse, huomautti neiti ysivee! Hän on norsunmuistinsa kanssa aivan oikeassa. Kaksi vuotta peräkkäin olemme nimittäin olleet matkalla, juuri silloin kuin yhdellä luokkakaverilla on syntymäpäivät. Joten sekin on siis epäreilua.
Kaikkien junioreiden mielestä on suuri vääryys, kun he joutuvat siivoamaan neiti yksveen lelusotkuja. Sillä ei ole merkitystä, että näin on menetelty kaikkien lasten kohdalla ja varmasti kun nuorimmainen oppii myös hän osallistuu tähän toimintaan. Ja sekin on epäreilua, ettei neiti yksvee ymmärrä heidän kehotuksiaan lelujen laittamisesta takaisin laatikkoon. Mitä enemmän hänelle asiasta sanoo sitä varmemmin hän varmasti vetää kaikki tavarat takaisin lattialle. Vääryys tässä on ilmeisesti epäonnistunut kasvatus. Yksveetä kun ei ole saatu ymmärtämään siivoamisen merkitystä. Se, että vanhemmat ipanat eivät vielä senkään ikäisenä kun nyt ovat, siivoa mitään vapaaehtoisesti, ei ole tulkinnassa merkitystä.
Suuri epäreiluus oli neiti kolmetoista veen mielestä myös se, että kotitaloudesta oli tullut läksyksi uunin puhdistaminen ja että hänen piti siis oikeasti se tehdä. Jonkun luokkakaverin vanhemmat kun olivat kuittaneet tehtävän tehdyksi, ilman itse suoritusta. Minä en tähän suostunut, joten grande katastrof oli valmis. Se, että herra viisvee ja neiti yksvee, auttoivat operaatiossa isosiskoaan, ei lieventänyt kokemuksen kamaluutta eikä edes se, että tästäkin asiasta saatiin varsin hauska operaatio, kun neiti yksvee tiskiharjalla jynssäsi sekä uunin kantta että vanhempia sisaruksiaan. Ehkä uunikin puhdistui, mutta ainakin kaikki olivat mukavan märkiä tehdyn työn jälkeen.
Vanhemmuuden vaatima tasapuolisuus on näissä olosuhteissa mahdotonta. Mikä tahansa tapahtuma voi yhtäkkiä kääntyä ihmeelliseksi epäreiluudeksi. Eli teet niin tai näin, niin aina joku on tyytymätön. Nämä jutut ovat onneksi vielä pieniä - ainakin minun mielestäni. Mutta kyllähän sitä itsekin muistaa lapsuudestaan silloin omasta mielestään suuriksi epäoikeudenmukaisuuksi tulkitsemansa kohtelut vanhemmiltaan. Kaikeksi onneksi ne eivät kuitenkaan olleet niin maata mullistavia, että asiat olisivat jääneet hiertämään välejä myöhemmin elämässä.
Tätäkin kun nimittäin tapahtuu. Ei ole pelkästään yksi tai kaksi tapausta, kun ajan jättäessä vanhemmista lapset käyvät todella riitelemään siitä miten epäoikeudenmukaisesti heitä on omasta mielestään vanhempien puolelta kohdeltu. Joskun näiden asioiden jäädessä käsitelemättä osapuolten välillä seurauksena on vuosikausien riitely. Se vasta väärin onkin, kun ihmiset käyttävät elämänsä ja energiansa loppumattomaan taisteluun menneisyyden haamuja vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti