Ratsastus on siitä mukava harrastus, ettei siinä ikinä tule valmiiksi. Toisaalta ei varmaan mikään laji ole sellainen, että voi todeta oppineensa asiasta kaiken. Mutta sitä mietin, että monessako muussa lajissa itsensä voi tuntea täysin aloittelijaksi vaikka harrastusvuosia on takana jonkin verran?
Tällainen fiilis tuli, kun ensimmäistä kertaa opiskelin oikein opettajan johdolla klassisen ratsastuksen saloja. Kirjoistahan minä olen asiaan tutustunut jo aiemmin, mutta ohjauksessa en aikaisemmin ole ollut. Periaatteessa kirjaviisauskin voi asioissa olla hyväksi. Muistan, että joskus taannoin sain yläasteella ihan kympin kotitaloudesta, kun tiesin kaikki asiat teoriassa. Käytännössä en varmaan osannut silloin edes kanamunaa keittää. Sama tunne oli tälläkin kertaa. Mutta nyt helpotti, että jotain asiasta kuitenkin etukäteen tiesin.
Kun ratsastuksen aluksi saa luennon siitä, että hevonen on niin herkkä, ettei liikkeitten suorittamiseen tarvita kuin vähän painonsiirtoja ja tärkeää on vain seurata kehollaan hevosen liikkeitä, jotta sillä voi pyytää eri asioita allaan olevalta ratsulta, lyö kokeneemmankin ratsastajan aivot tyhjäksi. Ei se, etteikö sanottu pidä paikkansa, vaan se, että mitä sitä tekee kaikelle sille tiedolle, jonka on jo aikaisemmin omaksunut? Saako sitä käyttää ollenkaan, vaan istutaanko selässä kuin joustava viljasäkki ja toivotaan parasta ja odotellaan pahinta.
Ilmeisesti en ollut ensimmäinen hieman hätääntyneen näköinen oppilas, kun opettaja jatkoi, ettei aikaisemmin oppimaansa tarvitse kokonaan hylätä, kyse on vaan ajattelun ja sitä kautta tapojen muuttamisesta. Sepä hienoa. Olen jostain lukenut, että opittujen tapojen muuttaminen vaatii tuhansia toistoja, joten tämän elon aikana, ei taida niitä kohdalleni tarpeeksi tulla.
Alkukangerruksen jälkeen asiat kuitenkin sujuivat yllättävän hyvin. Helpottava havainto oli nimittäin, ettei tässä mistään uudesta asiasta ole kyse. Näinhän sitä on jo tehnyt luonnostaan aikaisemminkin ja kun alla oli ratsu, jonka koulutustaso oli vaativan luokkaa, homma oli helppoa kuin heinänteko. Mitä nyt poislukien muutama suunnitelematon ja luokittelematon korkeamman kouluratsastuksen liike, kuten laukannoston yhteydessä suoritettu nelijalka hyppy suoraan ylöspäin lisättynä laukanvaihdolla ilmassa ja seuraava laukannosto yhdistettynä hallituun(?) levadeen. Kolmanella kerralla taisimme tyytyä perinteiseen pelkään nostoon ilman muita lisukkeita.
Tunnin jälkeen olin tyytyväinen. Taas tuli huomattua miten hieno laji tämä on ja sain myös ripauksen siitä flow-fiiliksestä, jonka saavuttaa silloin kuin yhteistyö hevosen kanssa on täydellistä - ainakin omasta mielestä. Huono puoli tunnissa oli se, että pitkään aikaan en ole oman hevosen perään unelmoinut - nyt taisi sekin kipinä hieman lehahtaa liekkeihin. Mutta toisaalta nopeasti sen lepatus arjen riemuissa jää taka-alalle. Onneksi kuvitelmissa kaikki on erilaista ;-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti