Tietokonetodellisuutta ja Fazerin sinistä

Tämä tietokoneiden maailma on sitten mahtava. Silloin kun kaikki toimii.

Voi kirjoittaa vapaasti, koska aina jälkeen päin voi yksinkertaisesti korjata virheitä ja hioa tekstiä uudelleen ja uudelleen. Joskus 90-luvun alussa vielä sähellettiin kirjoituskoneiden kanssa ja se vasta hupia tekstin luomisen osalta olikin. Korjausnauhojen asettaminen ja väärien lyöntien poistaminen vaati pikkuisen enemmän käsityötä kuin nykyään. Puhumattakaan aikaisempien tuotosten hyväksikäytöstä uusien tekstien pohjana, se ei ollut muutoin mahdollista, kuin kirjoittamalla kaikki uudelleen.

Kuten arvata saattaa, minun koneen käyttö rajoittuu pitkälti tekstien tuottamiseen ja yhteydenpitoon. En pelaa koneella, en lataa musiikkia enkä katso elokuvia. Jätetään ne suosiolla muiden tehtäväksi.

Lähtökohtaisesti olen ajatellut, että tämän toiminnan pitäisi olla suht yksinkertaista siten, että minun ei tarvitsisi opetella eri ohjelmien asennusta, päivittämistä eikä edes sitä miten tietoja siirretään vanhasta koneesta uuteen, nyt kun vähän aikaa sitten ostin uuden koneen. Olen ajatellut, että minulla on oma erikoisosaaminen ja joillakin muilla toinen erityisosaamisalue, kuten tietokoneet. Olen valmis käyttämään tällaisia palveluja, koska kukaan ei voi osata kaikkea. Enkä oikein tiedä pitäisikö sitä edes pyrkiä siihen.

Näin yksinkertaistahan tämä ei ole. Olen joutunut opettelemaan tiedostojen ja ohjelmien siirtämistä eri ohjelmista ulkoisten kiintolevyjen kautta toiseen koneeseen, lataamaan kokonaisia ohjelmia tai osia ohjelmista netin kautta koneelleni, kun esimerkiksi skannerin oletusdriveri vain yksinkertaisesti jotenkin katosi koneestani. Kyllä se siellä edellisenä päivänä oli, mutta jostain syystä oli yön aikana päättänyt ottaa hatkat koneestani. Jep, tiedän, että vika on useimmiten tuolin ja näppäimistön välissä. Rakas siskoni on tämän minulle monta kertaa selittänyt vuosien it-tuki kokemuksella.

Useimmiten pidän uusien asioiden oppimisesta, mutta en välttämättä tässä asiassa. Tietokone on minulle väline, jonka pitäisi toimia eikä käydä itsekseen muuttelemaan asetuksia parhaaksi näkemällään tavalla. Sanotte mitä sanotte, niin en myönnä tehneeni yhtään mitään, jotta aikaisemmin toimiva ohjelma yhtäkkiä ei suostu yhteistyöhön :-)

Niin kuin nykin. Sähköpostini on siirtynyt offline-tilaan. Nimenomaan passiivi muodossa ilman aktiivista toimijaa. En ole valinnut sellaista toimintoa ohjelmasta. Enkä ymmärrä miten olisin aktiivisesti voinut edes tehdä tämän, koska en löydä valikosta kohtaa, josta sen saa takaisin online-tilaan. Jos sen saaminen online-tilaan on näin vaikeaa, on todennäköisesti sen saattaminen offline-tilaankin yhtä hankalaa. Joten miten olen voinut tehdä sen huomaamatta? En tiedä, ehkä minulla on joku alter ego, joka toimii tietämättäni...

Kai se niin on, että tietokone on hyvä renki, mutta huono isäntä. Luovutan jälleen kerran ja pyydän minua viisaamman henkilön paikalle. Itse voi nauttia iltapäiväkahvista ja uudesta Fazerin sinisestä. Siitä tummasta, jossa on päärynää ja mantelia. Se toimii, ihan varmasti.

Lapset ja tietokoneet

Olin neiti ysiveen vanhempainillassa. Lopuksi tuli puhetta siitä miten paljon kolmasluokkalaisten tietokoneen käyttöä tulisi rajoittaa ja säädellä. Aluksi äänessä oli lähinnä poikien vanhemmat, jotka kertoivat kuinka suureen osan ajastaan heidän jälkikasvunsa viettää tietokonepelien äärellä. Olin yllättynyt, että arki-illassa saattaa mennä tuntejakin pelatessa. Ymmärtäisin, jos tällainen aika kuluisi viikonloppuisi. Mutta arkena, jolloin päiviä rytmittää koulu ja vapaa-aika perheen kanssa, löytyy näin paljon aikaa koneella istumiseen, on erikoista.

Olen ehkä vanhanaikainen, mutta asumme kuitenkin omakotitaloalueella. Suurella osalla lapsista on suuret pihat ja muita leikkipaikkoja lähellä, kun vaan viitsi avata ulko-oven. Lisäksi tuossa iässä ainakin meillä on varsin vilkasta sosiaalista kanssakäymistä kavereiden kanssa - ihan livenä, ei netin tai chatin välityksellä.

Toisaalta meidän kaksi vanhinta lasta ovat tyttöjä, joten ehkä heidän maailmansa on tietokoneiden suhteen erilainen. He eivät ehkä pelaa, mutta kyllä hekin konetta käyttävät. Vanhemman tyttäreni luokassa tapahtui pari vuotta sitten koulukiusaaminen netin välityksellä. Kyseessä oli kymmenen/yksitoistavuotiaat tytöt, joten varsin "edistyksellisiä" ollaan tässäkin asiassa neitien puolella. Tietokonetta voi käyttää niin moneen asiaan ja varsin monipuolisesti...

Vähän aikaa sitten fb:n kautta aikaansaatu "kiipeä puuhun"-päivä herätti minussa pientä huvittuneisuutta. Ilmeisesti päivä oli ideoitu, jossain kerrostaloalueella, koska meillä ainakin ipanat ovat puussa vähän väliä. Hyvä ystäväpariskuntamme tuli muutamia vuosia sitten meille kesällä Helsingistä käymään ja he tiedustelivat mistä päin kaupunkia löytyisi hyvä kiipeilypaikka, jotta heidän alakoululainen pääsisi kapuamaan korkeuksiin. Viittasin meidän omenapuihin päin ja sanoin, että siitä vaan vapaasti, ihan latvaan asti.

Tosiaalta minä olenkin varttunut aikakaudella ennen takapenkin turvavöitä, kännykkää, pyöräilykypärää ja mikroaaltouunia. Siis samoinhin aikoihin kuin dinosaurukset herra viisveen mukaan. Joten näkökantani on tietenkin museoajalta.

Niin kalkkeutunut tai ehkä sittenkin edistynyt en ole, että väittäisin kuten, yksi vanhempi vanhempainillassa, että lapsilla ei tietokoneilla tarvitse olla mitään rajoituksia. Riittää kun kertoo yhdeksänvuotiaalle, että netissä ei saa mennä pahoille sivuille ja jos niille eksyy, niin heti vaan sieltä pois. Tämän ikäiset ovat kuulemma jo niin fiksuja ja ymmärtävät mikä heille on hyväksi ja mikä pahaksi.

Siis ihan oikeasti? Jos he kerta ovat niin valistuneita, niin mihin ne meitä vanhempia tarvitsevat ja mistä yhdeksänvuotias on voinut jo oppia mikä on "pahasivu", jos sitä ei ole hänelle ensiksi kerrottu? Onko kyseessä jo äidinmaidossa sisään ohjelmoitu hiljainen tieto? Ja ilmeisesti vain meillä päin on lisämausteena ilmiö nimeltään "kaverien kanssa yhdessä". Tämän ikäset Einsteinit, kun laittavat viisaat päänsä yhteen, lopputulos saattaa olla mitä ennalta-arvaamattomin ;-)

Yksi vanhempi valisti illassa, että riittää kun googlaa sanan "Finland", niin pääsee varsin mielenkiintoisille sivuille. Miten ysivee voi tietää, että niille ei ehkä ole hyvä mennä, keskustelemalla järkevästi asiasta vieressä istuvan ystävänsä kanssa?

Meitä on moneksi, myös vanhempana. Se on hyvä muistaa kun päästää lapsensa muiden ihmisten maailmaan. Mielestäni kuitenkin vanhempien tehtävä on luoda rajat. Maailma ei ole vaan hyvä ja onhan sitten ipanoilla ainakin jotain mitä vastaan kapinoida teini-iässä - ne dinosaurusten aikakaudelta peräisin olevat rajoitukset :-)