Naiset ovat uskomattoman vahvoja. He kantavat sisällään niin paljon, kätkevät sydämiinsä surunsa, vievät elämää eteenpäin ja muiden silmissä toivottomissa tilanteissa uskaltavat uskoa ja toivoa.
He murhehtivat valtavasti. Joskus jopa liikaa. Miettivät "mitä jos" ja kun omat murheet hellittävät, he miettivät muiden murheita - lapsiensa, vanhempiensa, ystäviensä ja muiden läheisten.
Usein he myös ajattelevat mitä muut heistä tai asioista miettivät. Koettavat saada kaikkien mielipiteet huomioiduksi, usein unohtaen kaikkein tärkeimmän eli itsensä. Kysymys kenen elämää tässä eletään, jää usein taka-alalle.
Jos ei huolehdi itsestään, ei kuuntele omia tarpeitaan, unohtaa tutustua kaikkein tärkeimpään ihmiseen - itseensä. Ja jos ei tunne itseään, muut eivät voi tutustua aitoon sinuun. Kanssaihmiset, ne jotka haluavat, saavat syyn käyttää sinua hyväksi ja hyödyntää heikkoa puolta sinussa. Sillä meissä kaikissa on heikkoutemme. Niiden tunteminen on vahvuutta.
Naiset tekevät ratkaisuja, jotka muiden silmissä voivat näyttäytyä järjettömiltä. He tarpovat elämässään sellaisille vuorille, joiden valloittaminen pitäisi kaikkien ulkoisten tunnusmerkistöjen valossa, olla mahdotonta. Niinhän se onkin. Jos seuraa muiden neuvoja ja uskoo epäilijöitä.
Näitä vuoria ei kuitenkaan valloiteta muiden kokemuksilla, ei heidän uskollaan tai epäuskolla, vaan sillä aidolla totuudella mikä meillä jokaisella on sisimmässään.
Helppoa, sitä ei elämä ole. Kompromisseja, niitäkin joutuu tekemään. Tärkeintä on kuitenkin, että mitä tahansa tekeekin, sen tekee itselleen oikeista syistä.
Ihmisten kokemusmaailmat eivät ole identtisiä. Ei ole käsikirjoitusta, jonka mukaan tulee aina toimia. On pystyttävä itse elämään tekemiensä ratkaisujen kanssa. Jos joku kanssaihminen ei tätä hyväksy, hänen tiensä johtanee muualle luotasi.
Naiset ovat uskomattoman vahvoja. He seuraavat sydämensä ääntä kohti omaa elämäänsä ja toivovat, että ratkaisut osoittautuvat oikeiksi ja ehkä joskus muutkin ymmärtävät. Elämässä ei ole takuuta. Senkin he tietävät.
Tämä kirjoitus kosketti itseäni paljon.Olen pienen askeleen surussani päässyt eteenpäin. Kun luin tämän,muistin taas mitä kaikkea olen nuoresta iästäni huolimatta jo kokenut. Lapsen menetys on heikkouteni ja vahvuuteni. Tiedän nyt enemmän elämästä kuin esim. vuosi sitten.Tiedän nyt ettei elämässä ole takuita niin kuin kirjoititkin, silti sitä vain kummasti koittaa jatkaa eteenpäin.
VastaaPoistaKirjoitat hyvin ja koskettavasti. Aijon lukea blogiasi jatkossakin.
Kiitos. Hienoa saada palautetta. Voimia sinulle ja läheisillesi :)
VastaaPoista