Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruotsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruotsi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kaksikielisyydestä

Tällä viikolla julkaistiin Helsingin Sanomissa tutkimus, jonka mukaan yli kuusikymmentä prosenttia sihen vastanneista laittaisi lapsensa mielellään kaksikieliseen kouluun. En tiedä oliko tulos jollekin yllätys. Oletettavaa on, että jos mahdollisuus tarjotaan kielellisten valmiuksien kehittämiseen, tarttuu varmasti merkittävä osa ihmisistä siihen.

Oli kuuluvin yleinen keskustelun sävy ja esitetetyt mielipiteet kieliasiasta kuinka kärkeviä tahansa, ei suurimmalla osalla ihmisistä liene mitään sitä vastaan, että heidän jälkikasvunsa oppisi vähintään molemmat kansalliskielemme. Se onko kaksikielinen koulu vastaus asiaan, on sitten monisyisempi kysymys. Tämä riippuu siitä mikä kaksikielisen koulun asema ja tarkoitus on ja mitä nämä asiat käytännössä tarkoittavat saman alueen yksikielisille kouluille.

Suurimman osan suomenkielisten osalta tilanne on ymmärtääkseni selkeä. Se lienee jo nähty Vaasassa ja muualla käytössä olevassa kielikylpyopetuksessa. Kyse ei ole kaksikielisestä koulusta, mutta kiinnostus opetusta kohtaan on koko ajan ollut suurta ja kaikki halukkaat eivät ole edes opetukseen päässeet. Pietarsaaressa kielikylvetystä on myös annettu ruotsinkielisille suomeksi.

Ymmärrän myös sen ruotsinkielisten esittämän näkemyksen, että kaksikielinen koulu voisi heikentää heidän asemaansa. Tämä ei välttämättä heti aukene suomenkieliselle enemmistölle. Takana lienee kuitenkin ajatus siitä, että ne kaksikieliset perheet, jotka tähän asti ovat valinneet jälkikasvulleen ruotsinkielisen koulun valitsisivatkin kaksikielisen koulun. Tällä taas saattaa olla se seuraus, että kauaskantoisesti näistä kaksikielisistä perheistä, vähitellen osa siirtyy suomenkieliseksi.

Täytyy kuulua vähemmistöön, ymmärtääkseen täysin tämän pelon. Jos on joutunut ja joutuu perustelemaan olemassaoloaan omassa kotimaassaan jatkuvasti aggressiivisemmaksi käyvässä ympäristössä, on selvää, että näkökanta asioihin on perustellusti täysin toisesta vinkkelistä kuin enemmistöllä. Se, että tätä ei kunnioitettaisi, vaan väkisin vietäisiin läpi oma näkemys, on vastapuolen aliarvioimista ja itsensä ylentämistä ihmisenä toisen yläpuolelle. Seikka joka ei missään asiassa ole oikeutettua.

Kuitenkin on jokseenkin kummallista, ettei vanhemmille ja sitä kautta lapsille, anneta mahdollisuutta tutustua toiseen kotimaiseen kieleen mahdollisimman positiivisessa ja kannustavassa ympäristössä. Se, että tarjottaisiin erilaisia vaihtoehtoja, ei kai ole keneltäkään pois. Tiedän, että on myös ruotsinkielisiä perheitä, jotka olisivat enemmän kuin valmiita lisäämään lapsiensa mahdollisuutta opetella suomenkieltä.

On vaikea nähdä miten tämä kaksikielisten mahdollisuuksien lisääminen vähentäisi kunkin omaa kulttuurista perintöä. Tämä vastakkainasettelu, ei saa minulta minkäänlaista ymmärrystä ja jos se siirrettään lapsillemme, on maamme tulevaisuus asian suhteen lohduton.

Tosiasia on, että lapset ovat uusien kielten suhteen ennakkoluulottomia. Esimerkiksi ollessani eilen neiti ysiveen kanssa jumppakilpailussa tutustui hän katsomossa toiseen jumppatyttöön. Tämä neiti oli adoptoitu Venäjältä kaksikieliseen kotiin Vaasan lähistölle muutamia vuosia sitten. Hän puhui venäjää, ruotsia ja suomea. Odotellessamme neiti kaksitoistaveen kilpailun loppua, oli näiden pikkutyttöjen kesken käyty keskustelua sekä suomeksi että ruotsiksi.

Kun menin hakemaan ysiveetä kotiinlähtöä varten, opiskeli hän innoissaan venäjänkielen aakkosia. Tuossa lyhyessä ajassa hän oli oppinut lukemattoman määrän erilaisia kirjaimia sekä sanoja itänaapurimme kielellä. Ennenkaikkea kummallakin neitillä oli erittäin hauskaa heidän verratessa latinalaisia aakkosia kyrillisiin. Miksi tätä innostusta uusiin kieliin ei vain yksinkertaisesti voida vaalia, sen sijaan, että asiasta tehdään jonkinlainen valtataistelu?





sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Och samma på svenska

Mikä tässä kieliasiassa on niin hankalaa? Eikö se ole itsestäänselvää, että jokaisella on oikeus omaan äidinkieleensä omassa kotimaassaan.

Ei tietenkään voi edellyttää, että kaikkien ihmisten tulee puhua täydellisesti kumpaakin kotimaista, mutta kyllä peruspalvelut pitää omalla äidenkielellä hoitua. Se, ettei välttämättä saa tilattua joka ravintolassa aterioita tai ostettua tarpeitaan kaikista kaupoista, omalla äidinkielellä, ei pitäisi olla maailmanloppu. Mutta se, ettei omassa maassaan esimerkiksi oikeudessa tai muissa viranomaisissa saisi käyttää synnyinkieltänsä, on jo perusoikeusloukkaus.

Suomen historia on se mikä se on. Tosiasia on, että tässä maassa on aina puhuttu sekä suomea että ruotsia. Kummallakin kielellä on kansalliskielen asema ja tämä on turvattu perustuslaissa. Miksi ihmeessä tätä pitäisi horjuuttaa? Kenen tarpeita se palvelee?

Kaikki koululaiset lukevat koulussa toista kotimaista. Hyvä niin. Tuskinpa lasten oppimiskyky on sillä lailla vakio, että kun jotain ainetta koulussa lukee, on tietty oppimiskiintiö täyttynyt ja se on sitten toisen aineen oppimisesta pois. Se kuinka paljon kukin siitä opetuksessa omaksuu, on sitten eri asia. Tämä lienee tilanne myös muiden oppiaineiden kohdalla. Toiset aineet uppoavat mieleen paremmin kuin toiset. Kai kaikille on selvää, ettei kukaan täydellisesti koulussa omaksu kaikkea siellä opetettavaa. Se mistä elämässä sitten on myöhemmin hyötyä, selviää vasta taipaleen jatkuttua peruskoulusta pidemmälle.

Argumentti siitä, että toisen kotimaisen opiskeluun käytettävä aika, olisi hyödyllisempää keskittää esimerkiksi jonkin muun eurooppalaisen kielen tai vaikka venäjän opetteluun, on minusta aika irrationaalinen. Vaikea kuvitella esimerkiksi omalta kouluajalta, että ne oppilaat, jotka eivät mielellään lukeneet esimerkiksi ruotsia, olisivat olleet jotenkin enemmän motivoituneita jonkin muun kielen osalta. Kuka voi sanoa minkä kielen opettelu on varmasti kannattavaa tässä maailmassa? Ja mitä itse asiassa tarkoitetaan kannattavalla? Euroillako se ratkaistaan?

Minulla on nimittäin myös suht monen vuoden kokemus venäjän kielen aseman kasvusta esimerkiksi Lappeenrannassa. Kun parikymmentä vuotta sitten ensimmäisiä kertoja vierailin kaupungissa, oli useassa liikkeessä kyltti, jossa sanottiin, ettei kauppaan saanut tulla kuin kaksi venäläistä kerrallaan. Nyt tilanne on jotain aivan muuta.

Kaupungissa, eivät liikkeet olleet edes suljettuina helatorstaina, kun yhtään venäläisten matkailijoiden tuomaa euroa ei haluttu päästää ohi suun. Missä muussa maassa toimitaan tällä tavalla? Turistien eurot menevät omien perinteidemme ohi. Kaikki, jotka ovat vierailleet esimerkiksi Lontoossa, tietävät, että kaupat menevät iltaisin aikaisin kiinni. Paljon aiemmin kuin meillä, ei siellä turistien tarpeiden mukaan tanssita.

Toisaalta puhutaan suomalaisesta nationalismista ja toisaalta taas kumarretaan juuri siihen suuntaan mistä eurot kauppoihin tulevat. Oli varsin mielenkiintoista asioida lappeenrantalaisessa urheiluliikkeessä ja tulla puhutelluksi venäjäksi myyjän taholta. Lapsista se oli erityisen hauskaa. Kuulla välillä jotain muuta kuin suomea tai ruotsia. Totta kai venäjän kielen osaamisesta on hyötyä. Se miten tämä liittyy kahden kotimaisen kielen asemaan on minulle mysteeri.

Ei tätä maata rahan sanelemana pidä rakentaa. Riippumatta siitä onko kotikieli suomi vai ruotsi, on kotimaa Suomi. Kannatetaan suomalaisia urheilijoita, puhuvatpa he sitten äidinkielenään suomea tai ruotsia, iloitaan erityisesti Ruotsin voittamisesta jääkiekossa ja voi sitä riemua, jos se joskus tapahtuisi myös jalkapallossa sekä ajetaan kaikissa asioissa Suomen etua maailmalla.

On kummallista miten pitää keskittyä siihen mikä on erilaista, kun voisi täysin sydämin iloita asioista, jotka yhdistävät. En ymmärrä mikä etuoikeus suomenkielisillä, olisi kaventaa ruotsinkielisten asemaa. Kummankin kieliset asuvat omassa kotimaassaan. Vähän aikaa sitten, oli Hesarin kuukausiliitteessä juttu siitä, kuinka paljon itä- ja länsisuomalaisten suomenkielisten geeniperimä eroaa toisitaan. Kyse oli valtavasta erosta. Jopa niin suuresta, että olisi perinteisessä mielessä voinut puhua kahdesta aivan eri kansasta.

Joten väite siitä, että suomenkieliset olisivat homogeeninen ryhmä, on tuulesta temmattu. Yhdistävä tekijä tässäkin asiassa on ihmisyys ja inhimillisyys. Miten sen hyväksyminen on niin vaikeata?